Kitulan Jaska heräili Tonttisen pihavajan sängyn tapaisesta kun aurinko jo paisteli korkealta.
Hän huomasi olevansa aivan alasti. Vaatteen rytkyt oli joku piilotellut tuntemattomaan olinpaikkaan.
- Ai saatana, Jaska ärähti, kun nosti varomattomasti päätään. - Se Reetan pontikka tämän taas teki. Jumaliste kun eipä se tuo järki kasva vaikka ikää tulee.
Varovasti hän nosteli päätään ylös. Samalla koetti saada itsensä istualleen... Viimein se onnistui. Jaska käänteli varoen päätään sekä kokeili oliko kaikki luut ehjänä. Hänellä oli vähitellen palannut muisti siitä kun mopo oli karannut käsistä. Saatanan Hitusvinkula!
- Se Reeta Jumaliste tahallaan taas juotti. Ihan vain nöyryyttääkseen. Mikäs sillä akalla oikein lienee mielessä. Tiedäpä näitä naisia. Ja miten hän oli sortunut Tonttisen vajaan?
Vain hämärinä kuvina Jaskan muistissa häilähteli Kärhämäinen ja Perälän Paavo.
- Mutta missä minun housut on? Jaska katseli ympärilleen, jopa sängyn allekin, mutta ei vaan housuja näkynyt.
Silloinpa kolahti oven takana ja Tonttisen Reeta itse seisoi oviaukossa kaikessa peikkomaisuudessaan.
- Katsohan! Johan se alkaa sankarikin valveutua. Onpa tuota unta ollutkin ihan urakaksi asti, Jaska veteli hirsiä. Vaan minä pestä lutrasin paskasta persettä.
- Mitä sinä puhut? Oletko sinä pessyt multa munatkin? Et kai tehnyt väkinäisiä?
- Pakkohan se oli. Mäntysuovalla lutrailin. Eipähän se karstottunut peräpää muuten lähde. Meinasihan se pikkuinen Jaskakin terhakoitua. Vaan tämä akka ei semmoisia hätkähdä.
- Voih! Uikahti Jaska. - Yksinkös sinä telläännyit?
- Enhän minä yksin. Peräläinen se tuli pyytämään pesemään. Pelkäsi nääs, että Jaskalla jämähtää housut kiinni perseeseen. Pitipä sen Peräläisen olla kaverina kääntelemässä. Myöskin jalkaa oli pitämässä kun minä oikein lutrausin.
- Sinun syytä se oli taaskin koko hommeli. Juottaa rullitit sitä pohjaan palanutta pontikkaa. Meni maha taas sekaisin. En minä yleensä housuun laske.
- Ka, eiköhän tuo liene tullut laskematta. Lienee kruppunarut pikkusen höllännyt. Taikka kasvoiko paineet liian suuriksi. Menepä tuota ja tiedä. Onhan se Kitulainen semmoinen värkki, että sillä kaikki asiat jää puolitiehen.
- Nyt kyllä lopetat sen mollaamisen. En ole käskenyt sinun koskea sormellakaan. Tahallasi tukkeusit, että pääset ilkkumaan. Jos minäkin aloitan. Kylläpä ne nauraa Jallulle - immeiset.
(jat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti