Sivut

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

KOPRA--4.


Ruokahuolto kyllä pelasi hyvin. Kaupan elintarvike-puolen roskalaatikko oli aivan muutaman askelen päässä.
Suoranaisia löytöjä Putsari teki päivittäin. Vakuumiin pakattua palvilihaa ja makkaraa. Viimeisen myyntipäivän ohittaneita piimä -ja kermapurkkeja, leipää. Mutta kun olisi pitänyt saada viinaa. Sitä ei roskapöntöstä löytynyt. Viinaa saadakseen tarvittiin sitten rahaa. Ja sitä ei Putsari-Patella monestikaan ollut. Pienet kolikot jotka sossun luukulta tuli oli äkkiä pantu kiertoon.
Puoliksi torkkuen ja vähitellen turtuen kylmyyden tunteeseen, hän korjasi vielä pressun kulmaa paremmin suojakseen. Putsari oli aivan uneen vaipumassa. Silloin hän kuuli kun jokin murtuva puu rätisi aivan lähistöllä. Putsarin mielestä asiassa oli jotain outoa. Vaikka inhottikin nousta jo lämminneestä kolostaan, ääni ei antanut Putsarille rauhaa. Äänestä oli pakko ottaa selvää.
Hän kömpi kangistunein jaloin ylös ja yritti oikaista kumaraista olemustaan. Olihan hänellä ikääkin jo kohta viisikymmentä. Kaikki moskat juoneena ja huonolla ruualla, hänen vatsansa tahtoi temppuilla. Näin ollen ei runsaskaan ruoka ollut saanut Putsarin poskia pyöristymään.
Putsari kuulosteli korva herkkänä kuuluiko mitään ääntä vielä. Sitten hän kuuli hiljaista oven narinaa kaupan suunnalta. Ahaa! Joku virkaveli siellä varmaan keikalla, hän ajatteli. - Pitääkin lähteä osingoille.
Kärppänä Putsari livahti parakin ovesta varjoihin ja hiipi äänettömästi sinne missä tiesi kaupan takaoven olevan.
Hän oli vanha kettu keikkahommissa ja tiesi, että hiljaisuus on valttia. Siksi hän turhaa melua välttäen tuli kaupanovelle. Putsari huomasi oven olevan raollaan ja hän livahti äänettömästi sisäpuolelle. Enää ei vilu tuntunut. Jännitys sai elimistön pyörimään huippukierroksilla. Putsarin naama vetäytyi irvistykseen. Piti pitää pää kylmänä. Varovaisuus oli nyt valttia. Ei koskaan tiennyt jos kaverilla oli tykki povessa.
***
Simo huokaisi helpotuksesta. Ovi oli auennut yllättävän helposti. Ehkä kauppias ajatteli, että ei täällä maalaiskylässä rosvoja ole. Mielessään Simoa nauratti... vaan kun sattuukin olemaan. Kassa tyhjäksi ja ainakin tupakkaa ja suklaata.
Hän oli varannut muovikassin taskuunsa saaliin kuljetusta varten. Ja varmaan kassakoneen luona löytyisi kasseja lisää. Liian ahne ei saanut olla. Sen verran vain, että jaksaisi saaliin kantaa kunnolla piiloon: - Raha olisi tärkeintä, muusta ei niin väliä. Raha ei paljon paina, vaikka enemmänkin sattuisi olemaan.
jat.

Ei kommentteja: