KOPRA--9

Kotimökki oli aivan päinvastaisella puolella. Sinne Simo ei yrittänytkään, sillä hän tiesi kuitenkin jonkin herran kutevan siellä, sen naisen kanssa, joka sanoo itseään hänen äidiksi.
Satoi yhä rankemmin. Simo oli hengästynyt. Hän juoksi yhä kuusikon läpi menevällä tiellä. Valaistusta oli hyvin harvassa ja kuusikko näytti pelottavan pimeältä. Hän hidasti juoksuaan ja yritti rauhoittaa myllertävää mieltään. Kauheat muistikuvat nousivat pintaan, mutta kohta hän oli mielissään kun oli pelastunut kauhealta kuolemalta. Häntä puistatti kun muisti murhaajan ilmeettömät kasvot ja käden joka tiesi mihin iskeä.
Simo muisti, että kuusikossa oli autiotalo. Pienen peltotilkun ympäröimänä. Mutta miten hän sinne pimeässä osaisi? Jokin auto tuli vastaan, hitaasti ajaen. Simo veti anorakin huppua tiukemmin päähänsä.
Hän huomasi edessään tieliittymän kääntyvän kuusikkoon. Peläten joidenkin öisien autolla liikkujien tunnistavan, hän poikkesi sivutielle. Sivutiellä ei ollut valaistusta. Silmiään pimeyteen totutellen Simo hidasti vauhtinsa maleksimiseksi.
Aivan viimevuosina hän ei ollut näillä kulmilla käynyt. Kuitenkin vähitellen palautui mieleen, kouluajan seikkailut kuusikossa. Nyt hän oli varma että tienpohja jota hän käveli johtaisi sille pienelle autiotalolle.
Sade aivan lotisi, Simo oli märkä kuin uitettu koira. Kylmäkin puisteli hartioissa. Pian hän pysähtyi ja terästi kuuloansa. Talo ei liene kaukana koska hän kuuli sateen iskeytyvän peltikattoon.
Simo vaistosi rakennuksen läheisyyden ja melkein törmäsi rakennuksen seinään. Seinästä hapuillen hän kiersi rakennusta kunnes tuli eteisen kulmaukseen. Yhä varovammin hän eteni. Voisihan olla, että jokin este jaloissa tai päänkorkeudella voisi aiheuttaa harmia.
Hän tunnusteli lenkkarin verhoamalla jalallaan eteenpäin ja tunsikin eteisen portaat edessään.
Mielessään Simo toivoi, että ovi ei olisi lukossa. Käsillä haroen hän tunsi paneelioven ryppyisen pinnan.
Käsi hakeutui lukon tietämille tavoittaen rikotun ovenreunan. Murtauduttu, tuli Simolla mieleen, mutta milloin? Tuskin tänä yönä. Simo työnsi kätensä ovenreunassa olevaan aukkoon ja tarttui ovenreunasta kiinni.
Ilman vastaväitteitä ovi avautui ja Simo astui sisälle pois sateesta. Kauan asumattomana olleen huoneen ummehtunut haju tunkeutui nenään. Ainakaan täällä ei kastuisi. Homeenhaju tuntuu ärsyttävänä nenään.
Nopeasti Simo heitti kaikki vaatteensa pois. Yritti vääntää ne kuiviksi, mutta kohmeisissa käsissä ei ollut puristusvoimaa. - Piru kun olisi jotain kuivaa ylle. Haparoiden Simo kiersi huoneen seinustaa. Sittenkin jokin huonekalu. Hän tunnusteli käsillään ja huomasi sen puusängyksi jossa oli korkea selusta.
jat.