Sivut

tiistai 13. maaliskuuta 2018

RUNO

PUNAVIHERIÄÄ !(muistiin pantua)
***
Kirjavaa oli porukka
kerran järvimaisemissa.
Ojat tukkohon panivat,
veden virran kahlitsivat,
että säilyisi suloinen
.lintulampi koskematta
-
Oli maalainen katala
kuivatellut peltojansa,
siinä luulossa pahassa,
että oisi onnellista,
itse tienata elonsa,
palan leipää perheellensä
-
Pitkätukkaiset kaverit,
risuparrat kaikenlaiset,
nosti hommasta metelin,
hermostuivat helvetisti.
Panivat pystyhyn kapinan,
suojelivat sammakoita.
-
Kettutarhoissa kävivät,
eläimiä kiusaamassa,
luonnonsuojelun nimissä,
ahtaat aatteet mielessänsä.
Hurmoshengellä, uholla
mellastivat siellä täällä.
-
Porukalla pienoisella
mentiin vaaleihin vasiten,
edustaja muudan pääsi
eduskuntaa kääntämähän.
Väliin riideltiin sakilla,
oltiin tukkanuottasilla.
-
Sitten kiihkeimmät pukarit
puoluetta suunnitteli,
vallan portaille halusi
joukko vallan kummallinen.
Ansaa laitettiin monille
rahamiesten kaavailuille,
-
Hallitukseenkin halusi,
aatteitansa suositteli,
kasvoi joukko jo kovasti,
lisäsikin vaikutusta.
Mutta vaimeni piankin
heikompien puolustelut.
Kävi heille kuin monille
vallankahvaan päästyänsä,
huolta parhaiten pitävät,
omanpalkan suuruudesta.
30.11.2001.

Ei kommentteja: