PUTELLI-119.
Niille Korho-tytöt yritti haalia talven rehut. Yrkkö ei työhommiin kajonnut. Ankarasti vain komensi sisariaan. Keinutuolissa kiikuskellen Yrkkö päivänsä vietti. Siina akkunasta seuraten hän valvoi, ettei saskot laisana vetelehti.
Korholasta kuulemiaan iuttuja muistellen, Paavo, tuli pihalle. koskaan hän ei Korholassa käynyt, joten hän katseli uteliaana ikivanhaa pihapiiriä..Ajanhammas oli iskenyt terävänä rakennuksiin. Varsinkin pärekatot oli reikiä täynnään. Rakennusten ovet repsottivat miten sattui ja ikkunoihin oli naulattu pahvilevyjä.
Paavo asetti pyöränsä asuirakennuksen korkeaa kivijalkaa vasten. Kivijalka oli ladottu jyhkeistä kivipaaseista, silmä aivan lepäsi taidokkasta kivirakennelmaa katsoessa.
Paavo kohotti katseensa talon ikkunaristikoihin. Niitä aika oli lahottanut ja osa tippunut maahan. Ei mahda talvella olla liian lämmintä, Paavo ajatteli.
Pihamaa oli täysin autio. Vain harakka nauroi ivanauruaan jossain navetan takana. Rappuset, joita hän alkoi nousta oli tehty isojs tukkeja käyttäen, halkaisten ne kahtia.
Askelmia oli viisi. Porrastasanteelta hän vielä katsoi navetan suuntaan, samatta ketään silmiinsä.
Ovi oli säänpiksemä. Puunsyyt näkyi kohomina oven pinnassa. Paavo avasi oven jonka ruostuneet saranat volisi oven auetessa.
Eteisessä oli kaikrnlaista joutavaa tavaraa., vain kapea väylä johti tuvan ovelle.joka näytti olevan ainoa käytössä oleva ovi. Paavo vetäisi oven auki ja astui tupssn.
- Päivää taloon! ja kursailematta hän istuutui pitkän penkin päähän.
Yrkkö istui jo tuolissaan, Tuprautellen piipustaan pahanhajuisia savuja - Kessuako?
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti