Sivut

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

RUNO

KEVÄÄLLÄ METSÄSSÄ:
-
Lähde rakkaani kanssani keväiseen metsään,
lähde silloin kun hiukan jo hämärtää.
Lähde silloin kun lumet on jo sulaneet,
silloin kun on vielä järvessä jää.
Tummat kuuset synkkiä varjoja luo,
meidät aivan lumoaa näky tuo.
-
Katso rakkaani näetkö tuolla on
koti peikkojen, menninkäisten ,
Ja sinipiiat tuolla tanssivat,
keralla muiden keijukaisten.
Kevyt usvainen harso on taustanaan,
sadunhahmot kun jatkavat juhliaan.
-
Jostain kauempaa kuuluu
kevätpurosen solinaa.
Me kuljemme sitä kohti,
purossa koski kuohuaa.
Vaahtopäisinä vedet nyt juoksevat
sinne missä suuret kosket kuohuvat.
-
Sinä kumarrut rakkaani puroonpäin,
pistät varoen sormesi veteen.
Sanot: -onpa kylmää ja yllättäin,
pistät kätesi minun käteen.
Sitten sanot:-minun niin hyvä on,
oispa hetki tää ainainen, loputon
-
Sitten rakkaani hellien puristan,
Sinut syliini kaipaavasti.
Sydämemme hulluna hakkaavat,
kuulla voimme sen korviimme asti.
Sinä ojennat polttavat huulesi nuo,
ja sielumme kaipuunsa viiniä juo.

Kuin huumattuina me seisomme,-
tämä hetki on meidän kahden.
Kaksi valkeaa joutsenta kaartavat,
johonkin, sulaan järvenlahden.
Niin kuin joutsenet , valkoisen puhtaat on,
on meidän lempemme tahraton.

On jo metsässä pimeää, tunnemme
me toistemme läheisyyden.
Sitä toivoisimme kumpikin,
ett´näin kestäis iäisyyden.
Eihän kauniskaan ainiaan kestää voi,
silti muistoja retki mieleemme toi.
-
Oiva Pennanen.

Ei kommentteja: