MARI 17.

- Esimakua on kyllä koettu, sen voit uskoa. Enpä
juuri alkaisi koko jätkää muisteleen. Mutta mitäs
sinulle...??.Varmaan naimisissa ja pirtillinen
mukuloita, Mari muutti puheenaihetta.
- Ja vielä mitä, ei ole tullut sitä ritaria
josta silloin aikoinaan haaveiltiin. Kotona
pakerran lehmien parissa. Isä kuoli vuosia
sitten. Ihmettelin ensin mikä on se minun homma
Päädyin sitten alkaa yrittämään, lähteekö leipä
äidille ja minulle edelleen tilalta. Hengissä on
pysytty, vaikka joskus sitä kaipaisi säännöllistä
työaikaa. Olin sähköfirmassa muutaman vuoden,
silloin kun isä vielä eli, että kyllä tiedän
senkin puolen,Mirja kertoi.
- Ai, olet säilynyt tyttöihmisenä? Vapaa minäkin
olen nyt. Neljä tylsää vuotta yritin elää miehen
ehdoilla. Ei se onnistunut.Pitää nyt kokeilla tätä
"junttielämää", Mari nauroi.
- Mulla ei ole ollut edes vakavaa seurustelusuh-
detta. Olen kai liian vaativainen, vai suojanneeko
ulkonäkö. Mirja sanoi.
- Onko täällä ollenkaan, sellaista vapaata riistaa
jota edes voisi ajatella...Mari kysyi.
- On toki , vaikka kuinka monta. Isojentalojen
isäntiä.Hyvinkin fiksuja. Kaikki ei ole "Pillu-
Paavoja". Niillä vaan on työtä niinpaljon, ettei
niitten elämään muuta mahdu kuin työtä, Mirja
selitti.
- Ai,vai sellaisen nimen on Pate saanut? Olihan sillä
niitä erikoisuuksia jo kouluaikana. Rymysi tyttöjen
huussin takana. Muistatko?
- Muistan toki! Mutta olihan minulla asiaakin.
Lauantaina on Jyrkänlavan avajaiset. Lähdetkö
kaveriksi? Yksin on niin tylsää. Täällä kun eiole
meidän ikäisiä naisia, muita kuin minä. Talvella
ei tule käytyä missään. Mutta tulossa on
" Kuumakesä" jos se jotain säpinää toisi elämään?
- Vieläkö Jyrkkä on käytössä? Voi ihme! Tottakai
lähden. Sinulla on auto? Mutta tulehan ottamaan
kahvia, Mari sanoi.
- Oli se Jyrkkä vuosikausia käyttämättä, mutta
kylätoimikunta pisti tuulemaan, kolme vuotta
taaksepäin. Nyt Jyrkkä on suurin mesta täälläpäin.
Juu, on minulla kaara.Tuo vanha kupla. Riemullinen
kesäauto.
Naiset jutteli kupposten ääressä pitkät tovit. Äkkiä Mirja muisti olevansa kauppamatkalla. Sovivittuaan lähdöstä tansseihin, Mirja kiireellä juoksi autolleen. Pian kuului kuplan röpätys etenevän kirkonkylän suuntaan.
Mari tunsi aivan uutta virtaa sisässään. Tiedä mitä tässä onkaan tulossa... nyt vaan pensasta nurin. Pelto ei laiskaa elätä.
Rapsahdellen katkeilivat pajunvarret. Marin ajatukset olivat jossain muualla. Tässä työssä ei tarvinnut ajatella. Poikki vaan ja uuden kimppuun.