Aloinpa uskoa, että vastapeluri saattoi ollakin paljon häävimpi kuin joku Puhaltaja.
Istuin siinä mahonkilattialla. Pikkuhiljaa yritin kokoilla itseäni kasaan. Varsinkin pää tuntui saaneen aivan uusia ulottuvuuksia.
Korvissa huusivat tuomion pasuunat ja värikäs ilotulitus leimusi silmissäni.
Siinä pimeässä istuessani tuli mieleen sellaistakin, että tämä olisi voinut olla viimenen niitti Herkko Kytän elämänlaivassa. Paatti sitten vaan purjehtimaan Tuonelan synkälle virralle. Aivan hartioissa ramahteli kun ajatus otti sen mahdollisuuden esille.
No, laivanrakennus saisi jatkoaikaa. Senhän päätinkin käyttää taidolla. Koittaisin jatkoa ajatellen varmistaa selustani paremmin. Myöskin vältellä hiekkapussi kavereita. Hoksatakin päätin itse hiukan ennemmin. Toki sen tiesin, että pahojen ihmisten parissa saattoivat myös elonpäivät olla katkolla.
Täytyy myöntää, että olin sortunut aivan alokasmaiseen virhearviointiin. Tai oikeastaan olin täysin unohtanut varmistaa että huoneisto oli tyhjä. Olihan lukitsematon ovi kirkuva varoitusmerkki.
Murehtimalla ei asia kuitenkaan parantuisi, joten palasin vielä Metkun isännänhuoneeseen. Kynätaskulampun valossa etsin Metkun runsaan-laisesti varustetun baarikaapin. Kaadoin lasin täyteen. Napoleon konjakkia. Teki hyvää!
Jos milloinkaan niin nyt ryyppy sattui tarpeeseen. Toki takaraivoa poltti - kivistikin, mutta enpä alkanut koittelemaan jos vaikkapa siellä aivot roikkuisivat kauluksella.
Joka tapauksessa konjakki selkeytti ajatustoimintaa. Minulla tulikin kauhea kiire lähteä Metkulasta nopeasti ja kauas.
Eipäs näitä koskaan tiedä. Jos hämäräveikko päättääkin suorittaa työnsä loppuun. Kyttä ei kuitenkaan vielä halunnut pääteasemalle.
Vielä oli monta juttua selvitettävä... Myös monet naiset saatettava Onnen Satumaahan.
Etsin vielä aulatilasta pääkappaleeni. Pipo löytyi seinustalta. Lopuksi annoin kapean valokiilan pyyhkäistä ympäriinsä. Halusin pitää käyntini mahdollisimman salassa.
Huomasin lipaston alla jonkin paperin. Sepä oli paperinenäliina. Nuuskaisin sitä... Vielä tuntui eetterin apteekkimainen haju.
Niinpä näyttikin, että minua ei oltu haluttukaan tappaa. Oli vaan varmistettu, että uni kestäisi pitempään.
Tuo huomio helpotti oloani. Mutta kuitenkin varovaisuusastetta tulee huomattavasti kohentaa. Ei edes Herkko voi mitään jos joku antaa napin otsaan salaa.
Poistuin vähin äänin Metkulasta, joksi olin alkanut taloa mielessäni kutsumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti