PUTELLI. -61.
Kyntöviilu kääntyi mustana auransiiven kääntämänä. Hevoset huohottivat. Kummallakin hevosella nousi höyry kyljistä. Auran tullessa saranpäähän, Mikko viskasi auran kyljelleen ja sanoi:
- Piru tässä urakoimaan. Seisota, Mari, hevoset Huilatkoot! Eikö nyt pitäisi olla jo ruoka-aikakin, vai keittäneekö siellä kukaan pottuja, kun sinä olet täällä hevosajurina. Ainakin minulla on kamala nälkä.
- On se äiti varmaan keittänyt. Mihinkäs nämä hevoset? Pitäisihän nämä riisua valjaista? Mari sanoi.
- Ei kannata! Minä otan koukun aurasta, niin ajele tuonne kaivolle juomaan. Minä tulen nostamaan vettä. Jätetään ne tuohon kaivokentälle syömään, otetaan vain raudat pois suusta, Mikko sanoi.
Nuoret riisuivat saviset saappaat jaloistaan portaan eteen ja menivät sisälle. Jo ulos tuntui ruokahalua kiihottava palvilihavellin tuoksu. Emäntä oli saanut juuri ruoka-astiat laitetuksi pöytään ja kantoi juuri keittokattilaa hellalta.
- No, missäs se isä on? Eikö se ollutkaan siellä pellolla. Minä aivan luulin, että se on joitain ojanpäitä aukomassa, emäntä-Aino sanoi.
- No, ei ole Paavoa näkynyt, sitten aamun. Aikoi käydä kysymässä Autiolla niitä peltoja. Mihin lienee häipynyt? Mikko sanoi.
- Voi hyvänen aika, mihin se nyt? Kun ei se ikinä mitään sano menemisistään. kun ei olisi jotain pahaa sattunut... Se on ollut jotenkin erilainen tänä syksynä. Potutkin jäähtyy ja pitäisi käydä kaupassakin. Aioin leipasta pullaa, vaan kun ei ole ollenkaan hiivaa. Et sinä Mikko tae sitten Mari ehdi käyvä? Ei kai se isä pyörää ole vienyt, Aino sanoi.
- Pitänee käydä. Kessutkin on kaikki, ei tässä muuten pärjää. Sentään savut saa vetäistä, Mikko sanoi.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti