MARI. -46.

Mari olisi halunnut kiljua, mutta puristi huuliaan yhteen niin, että veren maku tuntui suussa. Kyyneleitä hän ei silti pystynyt pidättelemään, vaan ne valuivat pitkien ripsien lomasta poskille. Maria sekä harmitti että lohdutti Saken läsnäolo. Hän mietti vielä tuskankin keskellä, miten outo yhdistelmä se oli.
Mari tiesi, että ilman Saken apua hän voisi virua vieläkin maantien poskessa tai olisi saanut klenkata satoja metrejä lähimpään taloon. Toisaalta tapahtumat olivat saaneet alkunsa juuri hänen päädyttyään Saken kyytiin, mutta mies ei ollut liioin käskenyt hänen ampaista öiselle kävelylleen. Mari kirosi hiljaa omaa tyhmyyttään ja katseli auton ikkunasta ohi vilahtelevia usvaisia maisemia, jossa aamuauringon säteet kimaltelivat.
- Tarvitset apua lähipäivinä. Ehdotan, että haetaan vain välttämättömimmät tavarasi, ja tulet meille joksikin aikaa, ehdotti Sakke suorasukaisesti.
Mari avasi suunsa yhtä suorasukaiseen vastaukseen, mutta sulki sen saamatta sanottua yhtään sanaa.
Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa. Mari pohti ehdotusta joka kantilta. Mitä seuraisi, jos ei menisi....mutta herranenaika mitäs jos menisi? Mari vilkaisi Sakkea, mutta juuri samallahetkellä myös Sakke käänsi päätänsä ja heidän katseensa kohtaavat.
Kuin salamaniskun! Mari tunsi sydämessään kuinka, itseltään kieltämänsä, naisentunteet saivat hänen sisimpänsä värisemään. Järki seuloi esiin kaikkia sattuneita asioita. Pettämisiä ja omapäisyyksiä, joita Saken käyttäytymisessä oli ilmennyt. Ja onhan sillä se entinen... ei jumaliste! Mä en lähe mihinkään!
Mersu kaarratti asuntovaunun eteen. Sakke sammutti moottorin ja kääntyi huolehtivainen ilme kasvoillaan Marin puoleen:
- Sinä istut nyt siinä, luettele mitä tarvitset, minä käyn
hakemassa ne vaunusta, kun annat avaimet.
- Ja elä unta nää! Minäkö päästäsin kaikenmaailman
miehenroikaleita, tutkimaan kamppeitani. Kiitos vaan kyytistä
helvetisti. Sun syyhän tämä oikeastaan oli . Kuka käski mennä
sinne grillille, Mari sanoi uhmakkaana, alkaen nousta audosta kivusta irvistellen.