MARI -54.

- Se nousee aivan päälle. Lähdetäänkö meille, Mirja sanoi,
- No samanlailla se iskee sielläkin, jos on iskeäkseen.
Ei tässä auta muu kuin odottaa mitä tuleman pitää.
Mari sanoi.
Silloin kuului vaunun ovelta raju koputus, että vaunu heilui!
Naiset vilkaisivat toisiaan, mikäs häirikkö nyt on liikkeellä?
Mari meni vaununovelle, otti kirveen käteensä huusi sitten jännityksestä kireällä äänellä
- Kuka siellä? Tänne ei ole kellään asiaa.
- Täällä on Lehtisen Pate. Päästä minut suojelemaan heikkoa naista, tulee raju myrsky.
Mari haukkasi jo keuhkonsa täyteen ilmaa aikomuksenaan karjaista, mutta saikin samassa loistavan idean. Hän painoi käden suulleen, ettei olisi tirskahtanut ääneen, iski silmää Mirjalle ja lausahti oven takana rehvakkaana esiintyvälle Paavolle:
- Ai, Paavo! Sepäs sattui sopivasti… tule toki sisään sieltä sateesta!
Paavo totesi ällistyneenä oven todellakin aukenevan, ja kerrankin hänet toivotettiin oikein tervetulleeksi. Hän oli lähtenyt ikään kuin kokemaan kepillä jäätä, muttei ollut uskonut sen näin helposti murtuvan.
- Et kai, Paavo-poika, ala nyt vain jänistää, vaikka meitä onkin täällä kaksi naista, ei kai liian kova pala purtavaksi noin vetreälle miehelle…? kiusoitteli Mirja.
Paavon mielikuvitus lähti rivakkaan laukkaan. Olihan hän toki kuullut joidenkin miesporukassa rehvastelleen, kuinka oli tullut hoidelluksi kaksikin naisihmistä tuosta vain. Mutta että hän itse joutuisi vastaavaan tilanteeseen, tuntui valmistautumattomalle melkoiselta haasteelta.
Pontevasti Paavo kuitenkin nousi vaunuun hiuksiaan sukien, unohtamatta riisua kenkänsä heti ovensuussa.
Naisten hämmästykseksi Paavo oli satsannut pukeutumiseen eikä ulkoasussa ollut moitteen sijaa.
- Mikäs maar, sun jalkaasi on tullut? Et suinkaan vesurilla ole mennyt vetäsemään viipaletta…? tiedusteli Paavo huolestuneena.
Mari kertoi typistetyn version tapaturmastaan ja toivoi mielessään, ettei asioiden oikea laita paljastuisi. Paavon ei tosiaankaan tarvitsisi tietää koko tarinaa.