MARI .53.

Palattuaan navetalta Mirja ei saanut rauhaa ja pisti keveän kesäasun päälleen ja istahti Kuplaan. Ei aikaakaan kun Kupla tutusti päristen kaarratti Marin vaunun eteen.
Mirja huomasi ystävänsä koivun katveessa. Nauraen hän heilutti kättään ja huusi:
- Onhan tämä hengissä! Missä ihmeessä olit yöllä kun kävin
kolkuttamassa, mutta ei kolkuttavalle avattu. Vai oliko
sinulla kutsuttuja vieraita, ei kyllä Mersuja näkynyt.
- Hiiteen kaikki Mersut ja niitä kuskaavat kaksilahkeiset.
Minulla on sinulle paljon kerrottavaa, mutta tule auttamaan
niin mennään vaunuun keittämään kahvia.
- Herttileijaa! Mitä ihmettä sä oot hommannu? Ollu lähi-
idässä sisällissodassa ja ammuttiin jalka muusiksi?
- Muuten ihan oikein , mutta tulkinta on väärä. Mutta oota
vähän, kerron sitten kaiken, mutta kahvia pitää nyt saada.
Ja vahvaa, jos vielä pistetään vahvistusta. On minulla
senverran pullonpohjaa.
- Sinulle varmaan tarpeen. Mulle riittää pelkkä kahvi
ei kantsi käräyttää itseään ratista, niinkuin politiikot.
Tuskin tuosta lööppejä tulisi, mutta tarvitsen autoa joka
päivä.
Iloisesti rupatellen naiset kertoivat seikkailujaan, etteivät huomaa kun tummat pilvet olivat synkistäneet koko taivaan. Päivä oli pimentynyt ja myrskyisät tuulenpuuskat huojuttivat puita vaunun ympärillä.
- Ajattele se sika yritti väkisin. Repi mun hienon
puseronkin. Sitä vaille ettei kuristanut minua hengiltä
tukeva potku polvella munille, teki pojusta säyseän
ja helposti käsiteltävän. Käskin sen ulos autosta ja
sinne se jäi pitelemään kalleuksiaan,Mirja kertoi.
Varoittamatta huikaiseva salama leimahti ja kaukainen jyrinä kertoi luonnonnäytelmän alkamisesta.
Naisetkin havaitsivat ympärillään muutoksen. Oli tyyntä myrskyn edellä. Luonto seisoi kuin tuomiotaan odottaen. Yhä tihenevät salamaniskut ja lähenevä jyrinä sai naisille vakavan ilmeen kasvoille. Heistä kumpikin pelkäsi rajua ukonilmaa: