Mari istui hiljaa tuolilla miettien miten hänen olisi toimittava.......hän kertasi
heidän välillään tapahtuneen. Hah, eihän ollut tapahtunut mitään.......jos niin yhdentekevää......mikä hän on tuntemattomia miehiä suremaan ja huolehtimaan.
Päästyään näin pitkälle, hän katsoi Mirjaa ja hymyili. Laski sitten kätensä Mirjan olkapäälle.
- Kiitos ystävä että lähdit täällä käymään. Silmäni avautuivat. Olin hiukan säikähdyksestä sekaisin. Mutta nyt tiedän Sakke on vaan yksi mies muiden joukossa. Hänellä on omat läheisensä, enkä minä kuulu heihin! Lähdetään johonkin kahville, täällä ahdistaa!
Iloiseti rupatellen naiset kävelivät autolle ja kohta kupla suuntasi keulan keskikaupungille.
Iltapäivänruuhka oli parhaimmillaan ja vapaata parkkipaikka sai etsiä. Aikansa heidän kierrettyään Mari sanoi:
- Hemmetti yksien kahvien takia kokopäivää uhrata. Käydään jollakin huoltsikalla
menomatkalla. Maaseudulla liikkuu myös enemmän hyvännäköisiä äijänköriläitä?
- Sehän mulle sopii kuin se kuuluisa nyrkki, siihen vielä kuuluisampaan silmään. OK!! Mirja sanoi ja alkoi suunnata maaseudulle vievää väylää kohti!
Mirjan lähdettyä navettatöilleen Mari päätti jatkaa, monta päivää keskeytyksissä ollutta, pajupensaiden katkomisurakkaansa. Nyt täytyi saada muuta ajateltavaa. Siihen oli paras lääke ankara työ!
Voimaveitsi pajun taakse, taivutus ja nykäisy, kuin tyhjää taas yksi paju sai matkata pajujentaivaaseen. Siinä työntiimellyksessä Mari ei huomannutkaan lähestyvää miestä, ennen kuin tämä sanoi miehekkäällä äänellä,
- Hyvää päivää, oletteko Mari Mäyrä?
Salamana Mari kääntyi tulijaa kohti ja huomasi uniformupukuisen poliisin seisovan edessään, pitkänä ja komeana. Mari oli ollut aina heikkona uniformuihin ja koppalakkeihin!
- Ky-yyllä, kyllä minä olen, Mari sanoi.
- Hyvä on! Sitten olette etsimäni henkilö. Onkos teille Sakke Sirviö tuttu ehkä läheisemminkin?
- No ei todellakaan......läheisemmin. Jutellut olen, ja muutaman kerran kahvit juonut seurassaan. Ei yhtään enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti