Mirja nousi empien autostaan ja käveli naisten luo. Ihmeissään hän katsoi Lilyä ja vuoroin Maria. Mari riensi vuolain sanoin esittelemään naiset toisilleen. Mirja ojensi kätensä tervehtiäkseen Lilyä, mutta välitön Lily avasi sylinsä halaukseen.
Mirjan päästyä viimein vapaaksi syleilystä hän sanoi:
- Mitkäs juhlat teillä on täällä menossa? Taisin tulla väärään aikaan? Pilasin teidän juhlat!
- Nämä mitkään juhlat ole. Nää on sydämenvahvistus ryyppäjäiset. Katsos Mirja kun se poliisi kävi taas. Terve vaan tässä suuri huumediileri, montakohan kiloa laitetaan naapurille, Mari sanoi.
Mari kertoi sitten asian viimeisimmät vaiheet, mutta hoksasi sitten:
- Kuule Mirja eihän sinulla ole kiirettä? Sinähän tiedät sen Kuljun paikan. Lähde sinäkin, mennään sinun autolla. Me Lilyn kanssa ei olla oikein nyt ajokelpoisia. Eikä kävellä viitsi, sinne tulee tien kautta ainakin kaksi kilsaa.
- Mulle sopii oikein hyvin, eihän minulla päiväsaikaan mitään päällekaatuvaa. Siispä naiset autoon ja matkaan, Mirja komensi.
Kuljun veljekset eivät olleet käyneet tiluksillaan ilmeisesti aikoihin, koska paikalle johtava tie oli huonossa kunnossa. Tien keskiosa näytti suhteettoman korkealta, että naisia jännitti, tarttuisiko auto siihen vielä pohjastaan kiinni. Onnellisesti seurue kuitenkin selvisi perille.
Kun Lily nousi autosta, hän löi välittömästi kämmeniään yhteen: - What a lovely place! Actually this is the real place in the sun!
Mari kömpi takapenkiltä ja erotti Lilyn viimeiset sanat: paikka auringossa. Ja toden totta, paikka sijaitsi ihanan suojaisassa paikassa, takana pieni metsikkö. Auringon hehku sai paikan näyttämään kutsuvalta.
- Eipä ole tullut käytyä täällä vuosiin. On tämä jokivarren upeimpia paikkoja… lausui Mirja astellessaan jokea tähyillen. Paksu horsmakasvusto rehotti paikoin peittäen joelle kulkureitin.
- Kakarana tästä juostiin… muisteli Mari hakien suuntaa. Maassa oli lahonnutta puutavaraa ja jokunen ruostunut maatalouskone heinän seassa, joten taivalta piti tehdä varoen.
Lily katseli näkymää silmät puoliavoimina, kasvoillaan unelmoiva ilme. Mari uskoi tämän näkevän talonsa jo tontilla valmiina. Hän jatkoi polun etsimistä ja muisteli omia lapsuusaikojaan. Tutun kiven nähdessään hänen sydänalassaan käväisi outo tunne. Kivi oli paljon pienempi kuin silloin, miten lie kutistunut… ja päässyt sammaloitumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti