KULTATUKKA -24.
Läpi metsän Olli kiirehti hakkuupaikalle. Uusi kirves kontissa odotti vain varren istuttamista, ja sitten alkaisi puu kaatumaan.
Isä-Kalle hakata nylkyttää vanhenevan miehen verkkaisella tahdilla, välillä pysähtyen hengähtämään.
"Viivähdin pitkään kun kreivin- koirat pääsivät yllättään. Jouduin olemaan niitä piilossa pitkään . Sitten pääsin lähtemään kun he lähtivät Onnelankangasta kohti? Hyvänen aika! Onnelankankaalle, siellä on Äiti yksin ja ne raakimukset menevät sinne. Minun pitää lähteä nopeasti käymään kotona. Onko siellä mitään hätää. Ole sinä Isä täällä , eivät ne tänne tule".
"En jaksa liikkua nopeasti, mutta ole sinä varovainen. Niiden kanssa ei ole leikkiminen", Kalle sanoo, ja istahtaa voipuneena halkokasalle.
"Olen ,olen älä pelkää. Toista kertaa en niiden koirien kynsiin halua joutua".
Olli lähti juoksemaan kevyttä hölkkää. Hän oli täysin toipunut ruoskimisesta, vain punaisia juovia näkyi vielä ruskeassa selkänahassa.
Nopeasti taittui muutaman kilometrin matka. Kotinsa lähelle tultuaan hän alkoi lähestyä varovasti, tuota rakasta paikkaa.Onhan kaikki hyvin? Hevosia ei ainakaan näkynyt. Jos ovat olleet, ovat jo lähteneet.
Olli laskeutuu matalaksi ja kiertää talon taakse, ei täälläkään mitään hälyttävää. Ikkunaluukut ovat auki sisälläkään ei näy mitään ainakaan ikkunasta.Olli kiertää talon portaille, ja tekee havinnon, joka kouraisi hänen sydäntään. Nahkasta tehdyt saranat oli vedetty jollakin teräaseella poikki. Vain ylimmäinen sarana oli jäänyt osittain leikkaamatta. Sen varassa ovi repsotti, kiikkuen siinä lempeän kesätuulen heiluttamana.JAT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti