KULTATUKKA -16.
Sirpan selostaessa Ollin ilme on valahtanut kalmankalpeaksi. Kädellään hän hipaisee otsaltaan hiuskiehkuran katsoo Sirpaa vakavana ja sanoo:
-Arvasin ! näin minulle aina käy.Vai kartanon fröökinä. Anteeksi jos minä moukka olen tunkeutunut hienon neidin reviirille. En arvannut että kartanon tyttäret ovat oluenkaatajana. Luulin että jokin matalan majan kaunis tyttö on hankkimassa elantoaan tuommoisessa karkeitten juoppojen tyyssijassa.Voi minua perkeleen moukkaa.
Vedet silmissä Sirpa kuuntelee Ollin purkausta. Ahdistunut ilme silmissään hän sanoo:
-Rakkaani, älä puhu noin . En voi mitään syntyperälleni. Ja äsken sanoit että et välitä vaikka olisin Kuninkaan tytär.
- En saakeli vie välitäkkään. sanoo Olli riehakkaasti, koppaa Sirpan vahvojen käsiensä suojaan.
- En päästä sinua tästä koskaan, olet minun, sanoo Olli ja suutelee Sirpaa intohimoisesti.
Kesäinen yö alkoi olla jo keskivaiheilla, jo aikoja sitten oli auringon viime säteet häipyneet taivaanrannan taa. Luonto nukkui!
Kaksi nuorta ihmistä kulki metsäpolkua, toisiaan kädestä pitäen. Kumpikaan ei ollut vähään aikaan sanonut mitään. He vaistosivat edessä olevan eron haikeutta. Sirpa ensiksi katkaisee hiljaisuuden.
- Nyt et saa tulla enää pitemmälle.....vielä.Sattuu joku näkemään niin meille kummallekin tulee vaikeaa, varsinkin sinulle, isäni on ankara mies.
He pysähtyvät metsäpolulle ja syleillen suutelevat toisiaan hyvästiksi. Sitten Sirpa lähtee nopein ,mutta niin siroin askelin kotia kohti. jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti