KULTATUKKA -28.
Vaiti seisoo Olli kauan kummun äärellä. Vähitellen hyväksyen tosiasian. Menetystä ei mikään tuo takaisin. Ei kosto , ei korvaus-
Monta päivää Olli suree menetystään. Hänelle ei maita ruoka , ei juoma. Eräänä iltana hän taas istuu pirttinsä portailla, nojaten päätään käsiinsä. Lehmänsä hän oli käynyt lypsämässä, mutta halonhakkuuseen hän ei ollut jaksanut lähteä. Suru oli surettava, ei siitä muuten selviäisi.
Siinä portailla istuessaan, hän sattumalta katsahtaa mökille johtavalle tielle, tai eihän se mikään tie ollut vuosikymmenien kuluessa tallautunut polku vain. Tuolla polulla hän näkee tutun ja niin rakkaan hahmon tulevan mökille päin.
Sirpa juoksee lopunmatkaa ja heittäytyy Ollin käsivarsille. sopertaen
- Rakas , eläthän sinä. Olen ollut niin huolissani, kun sinusta ei ole kuulunut mitään, senjälkeen kun lähdit oluttuvalta. Onko kaikki hyvin?
- Ei ole ! Ne koirat raiskasivat ja tappoivat äitini ja isä kuoli sitten järkytykseen , sydän ei kestänyt. Tuolla he lepäävät kotikuusen alla.
Raskasta tämä on ollut minullekkin.
- Voi rakkaani! Minä arvasin , että jotain kamalaa on sattunut, siksi lähdin täällä käymään. Se rosvojoukkio sinä päivänä kun he tänne lähtipalasivat illalla. Olutta he kävivät juomassa ja kovasti heillä tuntui nauru maistuvan. En arvannut mistä olikaan kysymys.Rakas mitä sinä nyt aijot, ethän haudo kostoa? He tappavat sinutkin.
- Eivät he kostamalla palaa. Eihän minulla ole muuta muuta mahdollisuutta kuin jatkaa omaaelämää. Sirpa tuletko sinä minulle kumppaliksi , jakamaan elämänvaikeudet ja ilotkin jos niitä meille on varattu.
- Tulen, tulen! Voi kun minä sinua rakastan. Haluan seurata sinua , mihin sinä ikinä menetkin. Kukaan eikä mikään ei sitä voi estää, Sirpa sanoo ja hakeutuu Ollin syliin. He suutelevat pitkään ja he tuntevat kuuluvansa toisilleen. He tietävät että viimein he ovat päässeet tuskien ja murheitten kautta onneen. LOPPU.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti