KULTATUKKA -11.
- Hohhoi, pitäisi tässä varmaan istahtaa, jalkoihin ottaa, Kustaa puhuu itsekseen. Hän oli yksin asuessaan oppinut puhumaan ääneen ajatuksiaan. Hän oli ajatellut että näin puhekyky säilyy.
Kustaa poikkeaa polulta metsään . Hän pysähtyy äkkiä yllättyneenä. Ihminen? Ihmisarkana Kustaa ei olisi halunnut tavata ketään. Hän katsoi tarkemmin: kyllä se ihminen on, mutta miten se on noin oudossa asennossa aivan kuin olisi lyyhistymässä. Kustaa jatkoi hiipimällä lähemmäksi.
- Mitä! hänethän on sidottu puuhun ja hakattu. Kustaa oli lempeäsydäminen vanhus. Kovaa ja raakaa ihmisten elämää hän olikin paennut yksinäisyyteen. Hän ei jaksanut katsoa sitä raakalaismaista elämää jota kylissä elettiin.
***
Olli eli elämänsä jännittävimpiä hetkiä. Hän mietti ystävä vain vihollinen? Seuraavista sekunneista riippui koko hänen elämänsä. Ja se saisiko hän enää ikinä kohdata Sirpaa, naisista ihaninta.
Olli käänsi katseensa äänen suuntaan. Hän näki pienoisen kumaraisen ukon tulevan häntä lähemmäksi. Selässä ukolla oli pullottava reppu. Ei tuo varmaan voi olla paha ihminen, mietti Olli.
Kustaa astui lähemmäs. Kun hän huomasi mitä paikalla oli tapahtunut hänen suustaan purkausi:
-Ne saatanan siat!.Ne sivistymättömät raakalaiset. Voiko tämmöistä tehdä toinen ihminen toiselle ihmiselle ?
Olli nosti katsensa ääntä kohti ja huomasi pienen vaaleatukkaisen miehen vierellään.Hänen katseena oli kirkas ja ystävällinen -JAT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti