KULTATUKKA - 7.
Olli käveli reippaasti metsätietä kotiinsapäin. Oli kaunis iltapäivä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli lämmintä, miehellä oli hyvä mieli, illalla hän tapaisi Sirpan, unelmiensa naisen.
Äkkiä Olli terästi katsettaan. Tienmutkasta tuli näkyviin suuri joukko ratsailla olevia miehiä.
- Voi perkele, saatanan verikoirat, pääsi Ollin tiukkaan puristuneitten hampaitten välistä.
Ratsut juoksivat kevyttä ravia, Olli siirtyi tienoheen. Etuvartijat ratsasti ohi, mutta kun itse kreivin verovouti tuli kohdalle, etumies pysäytti ratsunsa ja huusi Ollille vihaisena:
-Sine yks moukka, miksi et paljasta pää, kun aatelismies kulkke ohi?
- En ole tottunut pokkuroimaan, enkä pokkuroi nytkään, siinä on tie vapaa, kyllä siitä sopii, Olli sanoo.
- Mite, mite sinä moukka sano? Sinä niskuri!! Miehet pitättää tuo moukka. Paljon miehiä piirittää Ollin. Hän ei tee lainkaan vastarintaa sillä hän tietää, että se olisi itsemurha.Häneltä sidotaan kädet selän taakkse. Sitten yksi, ilkeän näköinen mies ottaa satulakoukusta pitkän köyden. Hän tekee siihen luistavan hirttosilmukan. Sen hän pujottaa Ollin kaulaan pirullisesti virnistäen hän sanoo Ollille, samalla kun sitoo köyden toistapäätä satulanuppiin.
- Noniin poika, nyt lähdetään . Paras olla nopeajalkainen ja kompastua ei kannata, kuristuminen on surkea kuolema...
-Mihin minä jouduinkaan ajattelemattomuuttani miettii Olli,mutta nyt olisi salamannopeasti keksittävä jotain,ennenkuin hevoset lähtevät liikkeelle. jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti