KULTATUKKA -27.
Käsillään rintaansa tapaillen Kalle vaipuu kotinsa porraskivelle. Suuri Armahtaja on säästänyt hänet kestämättömältä surulta.
Olli tulee isänsä luokse. Laskee äitinsä siihen kotipihalle, ja rientää
katsomaan, mikä isän on.
Olli huomaa , että isäkin on päässyt tiensä päähän. Sanomaton yksinäisyyden tunne valtaa hänet .Ja hän puhkeaa vapauttavaan itkuun.
Kauan Olli istuu siinä kotimökin portailla, vanhempiensa ruumiitten äärellä. Suuren toduuten edessä hän huomaa, että mahtaville voimille ei yksin mitään mahda. Ei, vaikka olisi kuinka nuori ja vahva.
Lämmin kesäinen yö hyväilee hempeästi Ollin surevaa olemusta. Kaikki se onnellinen perheelämä on nyt loppunut. Mitä nyt tilalle?
Kesäyön ensimmäiset kujeilevat aurigonsäteet , leikittelevät pihanurmikolla, kun ne siivilöityvät pihakoivun oksien lomasta. Nuo valon säteet saavat viimein Ollinkin toimimaan. Hän etsii rautakärkisen puulapion ja ja alkaa kaivaa kuoppaa kotikankaalle, lähelle äidin rakastamaa kotikuusta.
Kangasmaa on helppoa kaivaa, onneksi yhtään kiveä ei satu haudan kohdalle. Olli kaivaa haudan syvälle , ettei mitkään villipedot pääse sitä auki repimään.
Sinne vierekkäin Olli laskee rakkaat vanhempansa. Jättäen heille hyvästit kyyneleisin silmin. Vielä hän hakee sisältä äidin kutomam kauniin seinäraanun, jolla peittelee vainajat. Sen jälkeen Olli lapioi, haudan umpeen. Hän muotoilee haudan kummuksi ja vierittää suuren kivenjärkäleen, ikäänkuin merkiksi kummun päälle.JAT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti