Sormenpäässä tuntui jotakin liukasta. Vedin löydöksen esiin. Pieni muovipussi joka sisälsi valkeaa jauhetta lepäsi kämmenelläni.
- Tämänhän arvasi. Huumehörho, sanoin.
- Ei noita touhuja kukaan selväpäinen tee.
- Muutako et löytänyt? Tuossa tuo lompakkokin. Äläkä vetele välistä. Suunnilleen katsoin mitä massissa oli.
- Kyttä saatana! Luuletko vertaisekses? Kuka se onkaan istunut? Mietihän sitä.
Vaikenin. Tottahan oli, että olin ollut lusimassa useamman kakun, nuoruuden tyhmyyksien vuoksi.
Ruumiinhakijat saapuivat tekniikka myöskin. Se oli osaltani siinä. Poistuin vähin äänin.
Suvela oli edelleen ovella vahdissa.
Minulle myrkyllisesti irvistäen, hän näytti kieltään ja heitti:
- Joko maailman kuulu Kyttä ratkaisi jutut?
Ai, eikö vielä selvinnyt murhaaja?
- Onkos Suvela puutteessa, vai mistä se nyt puristaa? Tässä olisi aikaa vetää siivut.
- Katso Kyttä vittuus!
- Ei minulla ole, mutta jospa sinä leväytät eteen...
Suvela näytti pakahtuvan kiukkuunsa. Menin sivu iloisesti vihellellen.
***
Autolle päästyäni kopeloin taskuani. Käteni tapasi ketjun koruineen. Vedin sen esiin. Nyt huomasin, että ketjussa oli medaljongi, aitoa kultaa, ainakin se siltä näytti. Avasin korun ja sieltä katsoi tumma kaunotar. Saman näköisyys Marcon kanssa oli ilmeinen, äiti oletettavasti.
Olinpas ajatellut nappiin. Ketjussa roikkui avain, joka oli melko varmasti jonkun säilytyslokeron avaamiseen tehty.
Avaimessa oli numero 66. Hymähdin, aika sopiva homolle. Kohtalo joskus leikittelee!
Nyt olikin aika miettiä. Miten hyötyntäisin löydökseni, se oli aika suuri urakka. Tietysti jos olisi onni mukana, kohde sattuisi ensi yrityksellä.
Koska Paroni oli vilahtanut mielessäni sisällä ollessani, tuli kova halu käydä ukkelia katsomassa.
Sen enempää miettimättä käänsin autonkeulan laitakaupungille päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti