Kaupungin kadut olivat hiljaiset. Muutamia autoja ajeli keskikaupunginkatuja, mutta mitä kauemmaksi keskusta jäi niin autotkin loppuivat lähes tyystin.
Kyselin pojilta miltä koulunkäynti maistui. Sehän oli tietenkin maailman ikävintä puuhaa. Halu olikin kasvaa äkkiä siihen ikään, ettei tarvitsisi mennä kouluun.
- Mutta kun ilman opiskeluja ei ihminen oikein selviä täällä Suomessa, sanoin.
- Voihan sitä alkaa kytäksi tai batmaniksi, Marko haaveili.
- Älä ole taas lapsellinen. Pitää kytäksikin käydä kyttäkoulu, Matti vastasi.
- Näin on. Mitä paremman palkan haluaa, sen enempi pitää opiskella, yritin valistaa. - No, vieläkö on muistissa, missä kuollut mies oli? Vai oliko se vain leikkiä?
- Leikkiä? Kytät ei leiki, Matti sanoi. Tuo keltainen pienempi halli, sen takana.
Ei voi olla! Synkät ajatukset tulvivat mieleeni. Nyt peli ei enää ollut reilua.
Poistuimme autosta yhtä jalkaa. Pojat juoksivat edellä. Kun ehdin vajan taakse, Matti vikkelänä poikana jo näytti missä vainaja oli.
Totta totisesti. Lenkkari ja farkku yhdistelmä näyttivät niin tutuilta, että saatoinpa arvata kuka levyn alla oli.
Tartuin levyn laitaan. Levy oli jotain aika ohutta rakennuslevyä, joka oli tarkoituksella laitettu ruumiin päälle. Levypä vaan ei ollut täysin riittänyt naamioimaan vainajaa.
Nostin levyn ylös ja luulo muuttui todeksi. Siinä makasi ruhjottuna Kurottaja, alias Eero Hölttä. Kasvot oli hakattu lähes tunnistamattomaksi, mutta Kurottajan harvoista torahampaista ei voinut erehtyä.
- Voi piru parkaa. Jos ei ollut rapiaa miehen elämä, niin vaikea on ollut kuolemakin.
- Onko tämä se Kurottaja, Matti kysyi.
- Sehän tämä on. Vaikenette sitten visusti löydöstänne. Tämä on tosi pahojen miesten tekemä teloitus. Enkä halua, että teitä poikia
millään tavoin sekoitetaan juttuun. Saattekin lähteä heti kotiin, tai mihin menettekin, Minä soitan vähän ajan kuluttua poliisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti