Raskaat, punaiset verhot ikkunoissa antoivat satumaisen tunnelman. Lungi taisi olla todel- la femiiniluonne.
Vaatekomerot olivat kiinnostukseni pääkohde
sieltä varmaan voisi etsiä tilapäistä suojaa, kuumalle rahalle.
Avasin komeron yläoven. Sain silmiini kaksi mustaa attasealaukkua. Kurkoittelin ottaakseni laukun alas, silloin kapula taskussani tärisi. Nopeasti otin puhelimen auki, Ville hätäisellä äänellä sanoi:
- Luigi palasi! Juoksee jo alaovelle...
- OK.
Nappasin äänettömästi komeronoven kiinni ja olin jo takaovella. Livahdin kärppänä parvekkeelle sulkien oven äänettömästi. Sama liukuva meno paloportaissa jatkui.
Näin Porchen katoksessa, ja siunasin Villen läsnäoloa. Tutkintalinja ilman häntä olisikin katkennut äkkiä. Jälkipoltteista saattoi vain aavistaa.
***
Olin antanut Villelle töihintuloajaksi taas iltavuron. Päivällä piti nyt pitää matalaa ja näkymätöntä profiilia. Olihan mahdollista sekin, että vierailuni olisi huomattu.
Siispä minäkään en hötkyillyt. Kuittailisin unisaatavia isolla kynällä. Olihan nämä viime ajat olleet kovin hektisiä.
Mutta onnistuikos se? Ei tietenkään! Kello osoitteli puolta kahdeksaa kun kapulansoittoääni ilmoitti jollakin oevan asiaa.
Vilkaisin ruutua ja huomasin soittajan olevan Kiimalan:
- Perkele puhelimessa! Sano hyvä syy, miksi häiritset duunarin ansaittuja lepotaukoja?
- Herkko kuule! Kiimala melkein nyyhki luuriin. - Me ei selvitä tästä! Taas ruumis! Ennestään jo kaksi. Nyt sitten tuore tapaus!
- Äläs perkele! Missä ja kuka? Melkein huusin kapulaan.
- Näin vaan on. Joku ulkomaan elävä. Olikos nimeltään Luigi! Kerrostalo keskustassa. Murtauduttu, Pengottu joka paikka ja asukas jul-masti tapettu. Puukkoa lapaluiden väliin.
- Voihan vittu! Aivoni raksutti korkeapaineella laskivat yhtälöitä ja päätyivät tulokseen joka sai minut ähkäisemään ja kiroamaan.
- Mitä sä kiroot?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti