- Itseäni sekä pyöreäpäisyyttäni! Perkeleen perkele! Onko sinne ketään mennyt?
- Suvela ja Oksa lähtivät heti kun se talonmies soitti, Kiimala sanoi.
- Sielläpäs ei tauti taida parata sillä kalustolla. Lähdenpä itse katsomaan, ennen kuin ne poropeukalot sekoittaa kaikki jäljet.
Sen enempää rutisematta painoin napin kapulasta ja solautin sen taskuun. Vauhdissa viskasin kuteita niskaan ja menoksi.
Minua vitutti enemmän kuin itselleni uskalsin myöntää. Oli uskomatonta, että olin vieläkin erehtynyt näin raskaasti. Olin luottanut Iiron sinisiin silmiin. Olin luottanut ihan kuin akat. Mistä sekin johtui? Sitäpä oli vaikea äkkiä sanoa. Olinhan sen monet kerrat huomannut - voi paraskin ystävä pettää...
Nyt en ollut muistanut. Sillä olihan itsestään selvää, kuka oli murhan takana. Vähitellen alkoi valjeta sekin, kukapa se Metkulassa oli ollut hiekkapussia heiluttamassa.
Iiro-poikahan se. Varmaan vanhan kaveruuden ansiosta vielä elin ja hengitin. Mora ei sentään saanut maistaa kaverin verta.
- Kuin veljet keskenään... Voihan vittu!
Sekavin tuntein saavuin rikospaikalle joka oli eristetty "Poliisi" nauhoin.
- Hm, jotain älynneet.
Laskeuduin autosta, ja lähdin menemään alaovea kohti.
En ehtinyt vielä tartua ripaan kun ovi pöllähti selälleen ja kiukusta kiehuva Suvela oli vastaanottajana.
- Tänne on asiattomilta pääsy killetty. Ettekö näe poliisinauhaa?
- Minulla sattuu olemaan asiaa. Väistyttekö ovelta, että pääsen sisään.
- No, johan on perkelettä, kun sana ei tehoa, ehkä aseenkieltä ymmärretään paremmin, Suvela tempaisi aseen kotelosta.
- Älä ammu, tulee ruma ruumis, minä nauroin ja sieväasti työnsin Suvelan sivuun.
- Tätä sinä Kyttä saat vielä katua, Suvela oli taas palannut tuttavalliseen puheeseen.
Sen enempää en väitellyt naisen kanssa. Oletin, että ei kait Suvela niin vihainen kuitenkaan olisi, että ampuisi. Niin kuin ei ampunutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti