KYTTÄ-93

Puhaltaja oli pidellyt matalaa profiilia.. Ei edes huurteisella ollut tohtinut käydä. Ei ollut varmaa minkä nurkan takaa Rotan gorilla törmää otsikkoon.
Yöllä hän oli käynyt täydentämässä välitettävien tavaroiden varastoja. Päivisin hän oli vain pistäytynyt myyntiliikkeessä viemässä ne myytäväksi. Vähäksi olivat varastot käyneet.
Yön aikana hankinta ei onnistunut, parkkipaikat ammottivat tyhjyyttään. Murtomieheksi Puhaltajasta ei ollut. Ei lukitsematon autonovi tai hiukan konsteilla avattu ei ollut hänen mielestään murto.
Kurottajan murha oli säikäyttänyt Puhaltjan ihan vauhkoksi. Moneen päivään hän ei poistunut ollenkaan kämpästä, mutta Ruusan jäkätys pani miehen lähtemään... Rahat olivat todella vähissä.
- Taasko pitää huoriin lähteä? Lohkeaa sitä kotonakin, kun autat siivouksessa, Ruusa maanitteli.
- Älä unta näe! Nuorta ja tuoretta se pitää olla. Torilla löytyy, Puhaltaja härnäsi.
- Saatanan luikuri. Mene äläkä tule takasi.
Puhaltaja ei sen enempää alkanut kuitenkaan naista kiusaamaan, vaan painui kadulle. Siellä oli turvassa aamuvirkun kansan joukossa.
Puhaltaja vilkuili koko ajan ympärilleen ja etsi suojaisia paikkoja keväisenauringon lämmössä ja kirkkaassa valossa.
Koska näytti, että mitään vaaroja ei ollut, Puhaltaja rohkaistui ja suunnisti torille.
Torikauppiaat olivat jo pystyttäneet kojunsa ja keväisen värikäs ihmismassa, pyöriskeli kojun luota toiselle.
Puhaltajakin rohkaistui kiertämään kojulta toiselle. Maisiaiset täyttivät hitaasti vatsaa, mutta kuitenkin veivät suurimman näläntunteen pois.
- Mitä Masa? Puhaltaja kuuli ja joku tempoi häntä hihasta. Puhaltaja käännähti ja huomasi entisen kämppäkaverin vierellään.
Puhaltajalla meinasivat mennä konseptit aivan sekaisin. Lamaannus ja pelko iskivät täysin mieheen.
- Etkö enään tunne? Oltiin yhtä aikaa hommissa Rotalla? Minä olen Puikkarin Kosti, sanoi vankka mies jatkoksi.
- Ky-kyllä minä sinut tunsin. Oletkos sinä vielä Rotan hommissa. Sehän on muuttanut kuulemma tänne.