KYTTÄ--96

Kauaa en löydöstäni katsellut, enkä hajuja hönkinyt vaan juoksuaskelin ryntäsin ulkoilmaan.
Otin välittömästi puhelun Kiimalalle:
- Täällä olisi pitkän, mustanauton miehille toimenkuvaa!
- Täh! Jälleen raato? Kuka nyt? Tapettu?
Kiimalan kysymykset tulivat kuin hätääntyneen lapsen suusta.
- On tainnut saada luonnollisen lopun.
Selostin tilanteen ja annoin osoitteen. Sen katsoin riittävän osuudekseni Paronin hyväksi. Rauha hänen sielulleen!
Vilkaisin kelloa. Alkoi olla aika kun pankkivirkailijat ovat ruokailulla. Ehtisin hyvin käydä Puhaltajan juttusilla.
Olin mielessäni vapauttanut Puhaltajan kaikista epäilyistä Metkun jutussa. Tietysti hän oli rikollinen, pieni veijari, mutta Kyttä on parhaimmillaan suurissa asioissa.
Kiirettä pitämättä ajelin sivukatuja ja ihmettelin miten oli niin hiljaista. Kesälomatkaan tuskin oli syynä. Kait se oli lama josta joka toosassa huudeltiin.
Autoni lipui äänettömästi isojen varastojen välistä. Kun näkyviin tuli, Puhaltajan koppi? Se todella näytti kopilta suurten teräshallien katveessa. Puhaltajan kopin eteen kurvaili juuri kiiltävän musta citymaasturi.
Pysäytin auton, ja jäin yllättyneenä katsomaan mitä oli tapahtumassa.
Oliko Puhaltaja tullut hulluksi? Eipä tuollainen muskelipeli, edes mahtuisi Puhaltajan vajaan. Tempaisin kamera... Maasturi kääntyi tulosuuntaansa ja kuljettaja jäi odottamaan! Mitä? Se ei selvinnyt.
Probleema ratkesi kun vajan ovi aukeni. Sen aukosta tunkeutui apinan oloinen mies.
- Iiro perkele!
Tunsin kun suonet ohimollani tykytti raivoa ja pettymystä. Minä kaiken kokenut, olin päätäpahkaa sukeltanut tuon paskijaisen tökeröön ansaan. Jo osasi kiukuttaa.
Vaikka Paronin kohtalo olikin saanut mieleni murheelliseksi. Nyt äkisti viha oli saanut minut valtoihinsa.
- Tästä et selviä, murahdin.
Soimasin itseäni siitä, kuinka olin suunnitellut pelastavani miehen lain kouralta.
Ähkäisin raivoissani.