- On jumankauta niillä harrastukset, mutisin puoliääneen ja viskasin salkut kauas.
Nyt piti panna ajatuskoneisto superteholle. Istahdin sängyn reunalle ja mietin. Olin toki takuu varma, että rahat olivat Luigilla - tai olivat olleet.
Kukapa muu olisi tiennyt rahoista ja kassakaapista kuin oma rakas, jolle Metku oli kertonut salaisuuden. Käytyäni kaapilla, silloin kun siellä oli rahat, Luigi oli ehkä kytännyt minua ja puhdisti kaapin sen jälkeen.
Metkun murhaaja oli ilman muuta Iiro, sillä Luigin murha oli samalla kaavalla tehty. Iiro oli käyttänyt minua hyväkseen saadakseen tietää Luigin kämpän.
Iiro, alias Timo alias Ville, olikin paljon syvemmällä kuin olin luullut. Eipä mikään kiristys saisi palamaan takaisin entiseen, josta olisi mahdollisuus nousta. Perkele!
Nyt piti kuitenkin keskittyä rahoihin. Niitä ei Iiro ollut varmaan löytänyt, päätellen myllätystä huoneesta... Näytti pieninkin kolo saaneen käsittelyn.
Mietin minnekä itse panisin miljoonat jotka äkkiä jostain tulisi kouraani. Pankkiin niitä en ainakaan kiikuttaisi. Tallelokero? Sellaisia paikkakunnalla tietääkseni muutama. Kauppaliikkeissä? Siellä voi pitkäaikainen säilytys olla vaikeaa. Asemalla? Ehkä paremminkin, sittenkin pankki lienee kuitenkin paras?
- No, se tärkein kuitenkin puuttui - Avain?
Höpisin puoliääneen kuin hurahtanut hihhuli synnintuskassaan. Siitä tuli Paroni mieleeni. Olisiko siitä apua, jos lähtisin kysymään Paronilta avaimen olinpaikkaa?
Silloin päähäni juolahti tarkistaa Luigin ruumis. Ainakin minä pitäisin moisen aarteen aina mukana.
Ruumiskuskit eivät olleet vielä tulleet. En aikaillut vaan marssin olohuoneeseen. Oksa ja kumppanit jatkoivat edelleen härskien vitsien parissa. He vain vilkaisivat minuun, kun pol-vistuin ruumiin puoleen.
Ruumis makasi kasvot lattiaan. Verinen takki ja puukonterän mentävä reikä, takin selkämyksessä, ei ollut riemullista katsottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti