RUNO.

6.osa RAKKAUTTA RINTEET RAIKUI
-
Muuttui soitto kanteleessa,
rytmit riemuksi repesi,
ilo täytti tyhjät illat
aamut ankeat katosi,
rakkautta rinteet raikui,
metsät lempeä lorusi,
kun on viimein mielitietty,
riemu rinnassa rajaton.
-
Paljon riitti rakkautta,
tunne hehkuva, heleä
poltti sieluissa syvällä
niinkuin kokko roihuava ,
taikka nuotio tulinen.
Seesteiseltä näytti taivas
päivät kauniina kajasti,
uskoi Väinö vahvemmasti,
onnen löytyneen lopulta.
-
Oli kaunis hellepouta,
päivä polttava porotti,
Väinö soitti riemuansa,
ilon ilmoille lähetti,
kuulutti näin kaikkialle,
oman tärkeän sanoman.
-
Sinisenä siinsi taivas,
kulta auringon kimalsi,
onnea on Impi täynnä,
mieli hempeän keveä,
tietää että syömmen alla
uusi alku jo orasti.
-
Kuului Väinön hieno soitto,
Impi metsähän vaelsi,
kuuli metsän kuiskehia,
tutki luontoa läheltä.
-
Tuolla juoksi muurahainen,
täällä kylmä kyy sihahti,
linnut lauloi, metsä tuoksui,
tuuli hellien hyväili.
Unohti jo nuori nainen,
ehtoon joutuvan eholle.
-
Katsoi Impi ympärille,
kurkki taivahan lakea,
pilvet synkät, tuskantummat,
peitti auringon heleän,
kumu kuului kaukaisena,
oli ukkonen tulossa.
-
Tuulen henget, herhiläiset
nosti lietsonsa lehosta,
tohautteli torveansa,
vireen virkeän viritti,
taipui latvat jättikuusten,
ikihongatkin humisi,
ootti luonto vaienneena,
suurta vierasta kylähän.
-
Otti tuuli tuimemmasti,
oksan lennätti lepästä,
repi kuorta norjan koivun,
nyppi oksia katajan,
oli julma Luojan ilma,
myrsky kauhea tulossa.

Säikähti jo nuori nainen,
mistä suojansa hakisi,
eipä luolaa tiedossansa,
turvaa tuskansa sisällä.
-
Nyt jo halkoi taivaan kantta
tulipyrstöinen vasama,
suuren pauhun saattamana,
kohteeseensa jo satutti,
räiskähtäen lastut lensi,
ikihongasta holahti,
tulta otti tervasroso,
soihtuna metsässä palavi.
O.P.