KYTTÄ--95.

- Höperöksi tässä jo tulee. Saatana, olematon ei pauku... hän ääneen ajatteli ja alkoi kopeloida avainta, joka hänellä oli varmassa tallessä narun päässä rakennuksen ilmanvaihto ritilässä.
Avain löytyi ja Puhaltaja aukaisi oven, pudottaen avaimen taas riippumaan narun varaan. Hän sulki oven huolellisesti jälkeensä, koska aikoi yöpyä lepokopissa.
Nälkä oli vain yltynyt katuja kierrellessä. Muuta ei ollut kuin paketti mureleipää. Kyllä sillä leivälläkin nälkä pakenee.
- Saatanan Rotta! Hän sähähti ja kurkoitteli hyllystä leipäpakettia.
Aivan huomaamatta oli varastossa olevien erilaisten kamojen takaa hiipinyt apinamaisenoloinen mies. Pitkä selkä ja keihäänheittäjän käsi vetäytyi iskuun ja kädessä kiilteli, varaston hämärässä, tappava teräs.
***
Vaikka avain poltteli taskussani ja terve uteliaisuus koittikin saada käsiäni suuntaamaan autonkeulan osuuspankkia kohti, en antanut sille valtaa.
Olin päättänyt käydä Paronia tervehtimässä. Sen myös tekisin.
Tehtaan takapiha oli, niin kuin tavallisestikin, aivan hiljainen. Villiintyneet koristepensaat rehoittivat kevään kasvua työntäen.
Tuttu polku Paronin sisäänkäynnille oli umpeenkasvamassa. Polulla ei tosiaan oltu liikuttu aikoihin.
Pahat aavistukset valtasi mieleni. Ne vielä vahvistuivat kun nykäisin narusta, vastausta ei alkanut kuulua.
Oliko Paroni muuttanut muualle..? Vai oliko potkinut tyhjää. Viimeinen vaihtoehto tuntuikin jo pahalta, siksipä päätin ottaa asiasta selvää. Vaikka oli sovittu, että jos vastavetäisyjä ei tunnu, niin käynti on häiriöksi.
Pujottelin tuttua reittiä Paronin valtapiiriin. Jo kaukaa erottui outo haju, muusta hajusta. Tiesin se oli kalmanhaju.
Luulo vahvistui tiedoksi kun saavuin Paronin olinpaikkaan. Ruumis oli alkanut jo mätänemään ja varmaankin rotat olivat käyttäneet Paronin maallista tomumajaa ravinteena, koska
kasvoista oli suuria alueita nahattomana.