Kaivoin rahalompsani esiin ja annoin sieltä kummallekin kaksikymppiset. Poikien silmät olivat näkemisen arvoiset.
- Kyllä kyttähommilla hankkii vaikka ei käy koulua, Matti kuulutti.
- Poikkeustapauksissa! Alkakaahan mennä.
***
- Haloo! Olisikos Kiimala, minä kovistelin luuriin. Kuului kovin heikosti.
- No on tietysti. Kukapas muu minun kapulaa käyttää? Mikäs Kytällä kyppäisee?
- Istu tukevasti perseellesi, että et lennäkumoon kun kuulet uutisen.
- Lopeta helvettiin tuo veivaamisesi. Minähän en ehdi sinun kanssa leikkimään.
- Eipä kuule ole leikkiä. Täällä on sinulle uutta päänvaivaa. Pääset lööppeihin.
- On tarpeeksi ennestäänkin. Eipä nyt jouda jaarittelemaan.
- Täällä on uusi raato. Toinen niistä miehistä joista sinulle hiukan kerroin on tapettu... lisäksi erittäin raa´asti.
- Ei voi olla! Entinenkin selvittämättä.
- Eipä rosmo sitä kato. Panes nyt ruumisauto liikenteeseen ja niitä mannekiinejasi paikalle. Minä pysyttäydyn Metkun jutussa, vaikka kyllä epäilen, että tämä liittyy jollakin tavalla samaan vyyhteen. Olen päällisin puolin tutkinut rikospaikan. Tehköönpä tekniikka tarkempaa jälkeä.
Tuntui että Kiimala repi täysin pelihousunsa. Kuului vain kiroilua ja jotakin möyhkettä josta en ottanut selvää mistä ääni tuli.
- Vieläkö olet siellä.
- Ikävä kyllä. Missä se raato on. Eipä kait siinä liene muuta keinoa kuin aloittaa tutkimukset. Missä se paikka on?
Annoin osoitteen ja muistutin vielä Kiimalaa, että rikollisten maailma on julmaa ja karua. Vittuiluna otti. Sepä ihan sama.
***
Vaikka en mikään mamis ole, niin ainahan se raaka murha väpsäyttää... Vaikka ihmiset ovat koko olemassaoloaikansa tappaneet toisiaan ja jopa tarkoituksella toimineet naapurin nujertamiseksi, niin kuitenkin nykyihminen on vähän oppinut kunnioittamaan kanssaeläjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti