PUTELLI. -37.
Jussi heitteli solvauksia, vasten Paavon kasvoja, muistellen kaikki riitatilanteet vuosien varrelta. Paavo ei sanonut sanaakaan, katsellen ilmeettömänä Jussin riehumista.
Vähitellen Jussilla kiukku laantui, ase painui alas. Sitten Jussi pisti aseen taskuunsa ja lähti, kuin jotakin peläten, menemään juoksujalkaa kylälle päin.
Paavo huokaisi helpotuksesta ja istahti tienvieressä olevalle kivelle... Huh, huh, olipa varmasti melko lähellä se viimeinen hetki... Ei edes rintamalla ollut, ainakaan tietoisesti, loppu noin lähellä. Ilmoittaisikohan siitä virkakunnalle? Miten sen todistaisi? On vain sana sanaa vastaan... En taidakaan puhua kellekään... Jospa tapaus olisi Jussin mielessäkin varoittavana muistona... Pelastuihan hän itsekin murhamiehen kohtalolta.
Putelin Paavo istui kivellä pitkään rauhoitellen kiihtynyttä mieltään. Miten elämä tuollaisen naapurin kanssa vastaisuudessa onnistuu...
Mutta - niitä kauroja pitää käydä katsomassa. Lieköhän seipäät pysyneet pystyssä.
Useita satoja kauraseipäitä seisoi suorissa riveissä. Muutamia oli kaatunut. Ne Paavo nosteli pystyyn. Saakeli! Eipäs ole ennen mennyt näin myöhäiseen puinnit... Se Jussin Hoppa vei parhaan puintiajan. Riittäisi nyt poutaa viikonkaan.
***
Maanantaina aloitettiin puimaan viimeisiä ohria. Saaren Saimi nosteli reippaasti hangolla ohraa pöydälle. Jaska työnsi viljaa koneen ulvovaan kitaan.
Osa puintiväestä oli lähtenyt hakemaan hevosilla kaurakuormia, läheiseltä pellolta. Siellä kauraa oli seipäillä, muutamia kuormia. Sen jälkeen olisikin edessä koneidensiirto suoviljelykselle.
***
Pussilan Antti oli saanut ajettavakseen nuoren ja vireän hevosen. Leimu oli ollut Putelissa vasta pari kolme viikkoa. Toinen hevonen oli jatkuvasti kauppatavaraa, jota isäntä- Paavo vaihteli, kun sattui sopivan kumppanin löytämään. Leimu oli arka hevonen lienee ollut hiukan luonnevikainen.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti