PUTELLI. -36.
Rajalan isäntäkin kipusi lauteilta alas ja vähitellen muutkin seurasivat, nakaten kukin muutaman kauhallisen vettä päähänsä.
Eteinen oli aika kolea. Nopeasti liika kosteus kuivui, että saattoi pukeutua. Ja vähitellen jokainen katosi syksy- yöhön.
---
Sunnuntaiaamu valkeni pilvisen harmaana. Muutamia kevyitä lumihahtuvia leijaili ilmassa.
Putelin Paavo astui verkkaisesti suoviljelykselle vievää peltotietä. Onpa se mennyt pahaan kuntoon tie... Pitää olla rauhaisa hevonen, että koneet saa vietyä ehyenä kauranpuintiin...Pitänee Rajalan isäntää pyytää tuomaan Puten, sillä se ei ole koskaan liian kiire... Patalaiska hevonen. Tämä sunnuntai olisi kyllä saanut olla pari päivää myöhemmin...Jos siitä sateetkin?
Turhaa saikatessa mennyt syksy näin pitkälle. Perunakin vielä kaivamatta. Kaurat puimatta. Onneksi eilen meni ohrat jo melkein loppuun. Ei olisi ollut varaa pyhänpitoon. Mutta Putelissa ei ole milloinkaan sunnuntairauhaa rikottu. Eikä rikota nytkään. Ahaa naapurikin on liikkeellä. Saahan nähdä mitä tuolla on mielessä...
Kyräillen naapurukset lähestyivät toisiaan. Kumpikaan ei tervehtinyt, vaan maahan katsellen olivat jo lähes ohittamassa toisensa sanaa sanomatta..
Silloin Kohtalon Jussi vetäisi kätensä taskusta ja ojensi sen Paavoa kohti.
Kädessä oli pienoinen käsiase jolla Jussi tähtäsi Paavon rintaa kohti. Kumpikin pysähtyi ja Jussi sanoi:
- Nyt perkele! Tuli Isolle Putelille äkkilähtö helvettiin, se on nyt varmaa! Olet aina kehunut voimillasi, vai yritäpäs nyt! Saatana! Nytpä ei voima autakaan. Eikä rahat. Liikautahan kättäsikään, niin silloin kyllä pamahtaa! Jussi huusi, hän oli selvästi vahvassa humalassa.
Paavo tiesi hyvin, että nyt oli vakavat paikat kysymyksessä. Hän vaikeni sillä yksikin varomaton sana, voisi olla kohtalokas.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti