PUTELLI. -46
Nuoret olivat ladossa kiivenneet heinäkasojen päälle kujeitaan pitämään. Sieltä kuului tytärten kikatukset, poikain naurahtukset. Pikkupojat sysättiin armotta alas.
Isännät istuivat ladonoven lähelle jätetyssä tyhjässä kohtaa. Siinä puoleksi makaavassa asennossa, nojaillen selkäa tuoksuviin heiniin, oli lokoisaa istuskella.
Unettavan sateenropinan hakatessa rytmikkäästi kattoon, joillakin alkoi jo silmät lupsahdella kiinni
- Vaan eikö mitä? Katsokaahan, sieltähän alkaa vanhataivas näkyä. Taitaapi se pouta vielä tulla. Muutamia tunteja, päästään puimaan nuo loput. Tässä keritään vaikka nukahtaa sormihaaran mieheen, Paavo sanoi, vetäen lierihattua silmilleen.
Ja niin koko puintiväki, kuka itsekseen miettien, kuka torkkuen odottelivat pilvien lomasta kuikistelevan syisen auringon kaivattuja, kuivattavia säteitä.
Nuoretkin hiljentyivät heinien päällä... Kuului sentään ladonseinään kiinnitettyjen hevosten hampaitten rouskutus, kun ne söivät niille annettuja kauroja.
Alkoi tuulla tohahdella. Tuulen voimalla pilvet väistyivät pois. Syvänsininen taivas näytti sineään, aurinko paistoi niillä voimilla, mitä niin myöhäissyksyllä kykeni.
Ensimmäisenä havahtui isäntä itse:
- Helskutti! Hirveän komea päivä ja puintiväki nukkuu. Hevosmiehet hei! Nyt äkkiä viljaa kyytiin, saadaan homma loppuun. Koneetkin ehditään viedä Rajalaan.
Antti ja Mikko lähtivät kuormanhakuun.
Muu väki alkoi panna koneita puintikuntoon.
Ja hyvissä ajoin, puolelta päivin, päästiin puimaan. Huomenissa olisi syksyn viimeinen puintipäivä.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti