PUTELLI, -41
- Kylläpä sitä tuota jyvää tuleekin tänä syksynä. Alkaa paikat loppumaan. Suoltakin varmaan tulee toista sataan säkkiin kauroja. Pitänee tehdä tilapäinen laari tuonne navettalatoon, Paavo sanoi.
- Kyllähän niitä jyviä näin syksyllä on jokaisella, vaan kesään mennessä ne katoaa jos muistaa myllyllä käydä, Jaska sanoi.
- Mutta nyt nopeasti syömään. Lähdetään sitten kokeilemaan saadaanko noita koneita ehyenä sinne suolle. On paikoitellen tuossa tiessä semmoisia monttuja että köysillä se kone on pystyssä pidettävä. Moottorihan kyllä mennee kun nakataan se Pokun kärryihin. Jaska, miten se on osaakohan tuo sinun ruunasi viedä tarpeeksi rauhallisesti ryskyä, vai pitääkö hakea Rajalan Putte? Paavo kysyi.
- Eiköhän tuo menne. Siinä menee paljon aikaa jos Puten käy hakemassa... Ja suolle mennessä vielä enemmän. Kerkiää pimeä tulla. Yritetään nyt ainakin. Riskeimmät miehet vain köysien päihin, niin eiköpähän se pystyssä pysyne, Jaska sanoi.
- No joo! Eiköhän lähdetä. Kolme miestä puolelleen varomaan. Siinä saa olla kaikki nuoret miehet ja Risto. Minä ajan Pokulla moottorin kanssa ja siihen voisi vanhemmat miehet tulla kyytiin, Paavo sanoi.
***
Nopeasti koneet oli kasattu, pyörät puimakoneen alla. Moottori ja muu tarpeisto laitettiin Pokun kärryyn ja sitten matka voikin alkaa. Reilu kaksi kilometriä huonokuntoista syksyistä peltotietä, jossa oli syviä veden täyttämiä monttuja.
Jaska komensi ruunansa liikkeelle. Alkutaipaleella saattoi ajaa nurmisarkoja pitkin, mutta sitten tie muuttuikin kapeaksi, metsän läpi meneväksi kurauraksi.
Rauhoitellen Jaska ohjasti hevostaan. Ja niin viisas oli luontokappale, että osasi pahimmissa paikoissa aivan kuin hiljentää menoaan.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti