Sivut

tiistai 5. maaliskuuta 2019

JATKIS -27.

PUTELLI.-27
Jälleen toistui eilisen tapainen työjärjestys. Kahvilla käynnin jälkeen Antti asettui moottorin kupeelle. Teki niin kuin Kusti oli neuvonut. Sitten pyysi Jaskaa ja Paavoa avittamaan valtahihnasta, kun hän käynnistää moottorin. Heti ensi yrittämällä alkoi maamoottori paukuttavan käyntinsä. Antti lisäsi moottoriin kierroksia ja
puimakoneenkelan uliseva ääni täytti tienoon.
Hymy karehti isäntien suunseutuvilla. Olihan nyt omamoottori ja tiedossa, että ei turhaan aikaa enää tuhrautuisi.
Jaska alkoi työntää ruislyhteitä tähkäpäät edellä, koneen puintikelaan. Saku veteli sideolkia poikki lyhteistä, terävällä puukolla, sitä mukaa kun Saaren Saimi niitä syöttölavalle nosteli.
---
Oli päivä ehtinyt kulua iltapäivän puolelle. Työt oli sujuneet hyvin. Jyviä tuli hyvin, säkit olivat raskaita. Anttikin sai pistää tosissaan, kun Paavo-isäntä auttoi satakiloisen jyväsäkin hänen hartioilleen. Matka aitalle oli satakunta metriä ja aitalla piti säkki vielä tyhjentää yläkerran laariin. Antti kuitenkin piti tästä työstään. Aikaa jäi, varsinkin näin ruisviljaa puidessa, vielä tyttärien kiusoitteluunkin
Varsinkin Uutelan Alli veti Anttia puoleensa. Olihan heillä ollut vispilänkauppaa keskenään jo pitemmän aikaa.
Antti oli juuri viemässä jyväsäkkiä aittaan, kun puimakoneesta kuului paukahdus. Sitten paukuttava ääni alkaa rytmikkäästi takoa koneen käynnin tahdissa.
- Perkele! Se on henkseli poikki. Missäs Antti on, kone pitää äkkiä sammuttaa, muuten se on kohta paskana koko laitos, Jaska huusi syöttölavalta.
jat.

Ei kommentteja: