PUTELLI -47.
Puinnit olivat ohi. Nyt oli tullut kyntöaika. Putelin Aino oli navetassa, tyttären kanssa. Paavo mietiskeli syksyn hyvää satoa. Jyvää oli varmaan enemmän kuin milloinkaan ennen. Rukiitakin kymmeniä säkkejä.
Kyllä sopisi talvelle lähteä. Kynnöille oli jo kiire. Olihan se Mikko aloitellut, mutta kovin oli laajat Putelin pellot.
Mikko saapui kamarista silmiään hieroen. Paavo katsoi poikaansa totisena.
- Sinulla sitä ei näy pahemmin kiirettä pitävän, vaikka kynnöt ovat vielä alkutekijöissä. Uni maistuu! Miten sinä meinaat pärjätä, kun isännyyden joudut ottamaan, Paavo sanoi.
- Jaa, onko se niin sanottu, että otan? Eipä paljon ole kiinnostusta. Vois jossakin olla helpompaa, Mikko sanoi ja kaateli hellanreunalta olevasta pannusta kahvia. - Lisäksi se isännyys taitaa ollakin vielä pitkässä kuusessa. Pikkupojatkin on vasta vähän yli kymmenen.
- Vapaatahan se on, vaan eipä se maailmallakaan leipä makaamalla tule. Se Mikko, on niin, että siellä on tehtävä niin kuin käsketään. Olen ollut toisen käskyläisenä, että tiedän mitä se on, Paavo sanoi ja pani katselemansa lehden käsistään pöydälle.
- Mitä pikkupoikiin tulee niin joka päivähän he ovat työtä tekemässä. Kunhan nyt vielä vankistuvat.
- Aina sentään hevosenperseessä juoksemisen voittaa. Ne hommat kaupungissa. Olisikin koneet, sitten se voisi kiinnostaakin. Isolan Kalle kehui, kuinka helppoa on työt traktorilla, Mikko sanoi.
- Tiedän minä sen, että traktori on tulevaisuutta. Mutta sen tiedän myös! Viina ei ole konemiehen kaveri, Paavo sanoi.
- En ole ottanut viinantilkkaa sen puintihomman jälkeen. Pani se tappelu ajattelemaan. Siinä olisi voinut tulla, vaikkapa murhamieheksi. En kaikistellen pysty hallitsemaan itseäni humalassa, Mikko tunnusti.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti