Sivut

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

KOPRA--18.


- Näin oli! Oltiin kymmeneltä joka olio kanttuvei.
- No tämä riittää. Ette kuitenkaan kukaan liukene mihinkään. Voi olla että tarvitaan lisätietojakin. Jatkakaahan kahvittelua. Me lähdemmekin, Kopra sanoi ja aukaisi parakin oven. Konstaapelit seurasi perässä kuin uskolliset koirat.
- Thyi, nuo kytät! Aina ne häiritsee viattomia ihmisiä. Ottaisivat kiinni rikollisia. Pankinjohtajia ja herroja, Lempi kapinoi ja ryysti vahvaa kahvia.
- Mikähän noilla oli mielessä? Jotakin on sattunut. Pitänee lähteä käymään keskustassa, jospa siellä jotain kuulisi, Tane sanoi ja alkoi vetää saappaita jalkaan.
***
Simolla oli kauhea nälkä. Melkein vuorokausi oli siitä kun oli kotoa lähtiessään syönyt sämpylän. Nyt oli pakko löytää syömistä. Mutta siihen tarvittiin rahaa... tai notkeita sormia.
Simo jätti talon ja aikoi palata sinne vielä seuraavaksi yöksi. Tupakkaakin teki mieli.
Osuuskaupan myymälässä oli ihmisiä tungokseen asti. Syysale oli alkanut ja naisia, kaiken ikäisiä, oli kiihkon vallassa kahmimassa itselleen lisää tavaraa. Toistensa käsitäkin vaatekappaleita repien naiset toteuttivat viettejään. Tilanne sopi oikein hyvin Simon suunnitelmiin.
Simo maleksi ruokahyllyjen tienoilla. Avariin nahkarotsin taskuihin oli kadonnut jo pari leikkelepakkausta. Sämpyläpussi olisi vaikeampi piilottaa. Varminta käydä roskiksessa. Sieltä sai vaaratta nälkäinen tarvitsemansa.
Tupakkahyllyn ohittaessaan, käsi kävi, saaliina toppa tupakkaa, joka upposi nopeasti taskuun.
Kassan ohi mennessään Simo levitti käsiään, sanoen äidin tulevan kärryjen kanssa myöhemmin. Kassa nyökäytti ystävällisesti hymyillen päätään.
- Kato Simppa! Et ole äitisi jalkaa pitämässä kun herrat sitä nussii! Oikea kiusankappale, Iso-Eero, Isolan suurtilan ainoa poika sanoi, Simon tullessa pihalle kaupasta. Eero oli moponsa kanssa kurvailemassa kaupan asfalttipihalla. Simon nähdessään kuitenkin alkoi kiertää ympyrää Simon ympärillä.
- Mene vain itse. Isälläsi on tilaus täksi illaksi, Simo tiuskaisi ja näytti kieltään.
- Valehtelet! Ukko ei niin rumaa panisi vaikka ilman saisi. Keksit omasta päästäsi, Eero sanoi ja yritti potkaista Simoa.
- Usko tai puske, mutta kaksi kertaa viikossa teidän isännän auto on meidän pihassa. Ja olenpa aukaissut ovenkin Iso- Kallelle kun olen häipynyt muihin maisemiin.
Eeron naama alkoi punottaa ja kasvot vetäytyi tiukkoihin juonteisiin.
- Saatanan roskasakki! Pilaa kunnon ihmisten elämän. Tämä kyllä vielä kostetaan! Eero huusi ja kaasutti mopoaan ja kurvasi tielle päin.
Simo huomasi käsiensä vapisevan. Muistiin tulivat monet kipeät selkäsaunat jotka isokokoinen Eero oli kavereineen hänelle antanut.
Simo meni kaupan jätekatokseen. Sinne oli vasta tuotu eilen vanhentuneita sämpyläpusseja ja maitopurkkeja. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi pihan autioksi. Nopeasti hän otti sämpyläpussin ja purkin punaista maitoa. Sitten juoksi läheiseen pensaikkoon.
Simo löysi suojaisan paikan. Puliremmi varmaan oli kyhännyt jonkunlaisen kotuksen metsään. Simo kurkisti oviaukosta sisään. Ei ristinsielua.
Nyt oli tullut aika nauttia kunnon ateria.
jat.

Ei kommentteja: