MARI. -117.

- Minä en ole koskaan ymmärtänyt autojen päälle. Pääasia, että jotenkin eteenpäin pääsee. Kyllä mies on autoa tärkeämpi! tokaisi Mari ja huomasi vasta sanottuaan, mitä tuli päästelleeksi. Kuten hän arvelikin, Paavo tarttui lauseeseen heti:
- Vai niin!!! Johan minä sen arvasin, että mieluummin neiti istuu vaikka katiskassa kuin minun luksusautossani!
Mari osasi jo paremmin varoa uutta selkkausta. Hän päätti olla ärsyttämättä miestä sen enempää, olihan taas tullut todetuksi, että sama Paavo se siellä pilkisteli, oli kuorrutus mikä hyvänsä.
- Hei, mutta kuule! Mun piti soittaa Mirjalle, mä olen aivan unohtanut… aloitti Mari saaden tilaisuuden vaihtaa aihetta.
- Mi-mitäs tässä mirjoja tarvitaan… yritti Paavo ja kampesi tuoliaan aivan Marin viereen.
Silmänurkastaan Mari näki, kuinka Kari ajeli uudelleen ohi samaa hidasta vauhtia. Mari nykäisi tuolinsa voimakkaasti erilleen Paavon tuolista, samassa pöydällä avoinna oleva puolentoista litran kokispullo kaatui valuttaen osan sisällöstään suoraan Marin päälle. Mari kimposi salamana ylös tuolista.
- Kato nyt! huudahti hän.
- Mitäs pienistä… otetaan märkä pois… koetti Paavo ojentaen käsiään. Suutuksissaan Mari kippasi miehen ylösalaisin, se kävi yllättävän helposti kevyen muovisen puutarhatuolin ansiosta.
Mari ei voinut olla nauramatta ääneen, kun Paavo ojenteli avuttomana jalkojaan maatessaan selällään heinikossa. Kesäpuku näytti jo hiukan kärsineen juhannusaaton alkumetreillä. Paavo puhisi kiukusta, mutta kuin ihmeen kaupalla piti kirosanat sisällään.
- Odotapas nainen, kun pääsen täältä! uhitteli mies, mutta näytti samalla melko vaarattomalta.
Viimein oli Karikin tehnyt päätöksensä ja kääntynyt liittymästä kohti vaunua tuovalle kapealle väylälle. Pian hänkin oli todistamassa, kun Paavo vihdoin sai kellautettua itsensä kyljelleen ja siitä konttausasennon kautta ylös.
- Pakko oli tulla lähempää katsomaan, näitä tappelukohtauksia näkee nykyään jo niin harvoin, ja ne kuuluu perinteisesti juhannukseen. Te sitä vaalitte suomalaista kansanperinnettä… naljaili Kari rämisevän autonsa sivuikkunasta kommentoidessaan.
- Menetkös siitä! huudahti Paavo punaisena. Hän koetti kömpelösti oikoa puvuntakin liepeitä.
Marin voitti äkillinen, voimakas säälin tunne:
- Älä tee pilkkaa! Se oli vahinko. En arvannut, että tuoli niin helposti kaatuisi.
Mari mietti, miten voisi Paavolle hyvittää, olihan Paavo sentään kaikkensa koettanut omalla aidolla tavallaan. Kun kerran kaikki mahdollinen oli jo muutenkin menemässä pieleen, voisi tilanteen pelastaa enää kaikkein mahdottomimmalta tuntuva veto.
- Mitähän jos …