MARI. 119.

Paavo katsoi Maria silmät ihmetyksestä suurina. Vieläkin epäillen että nyt leikitään hänen kustannuksellaan. Mari oli kuitenkin vakaan ja Ah niin kauniin ja haluttavan näköinen. Paavo tunsi sisäistä värinää kun katsoi Maria. Mutta että kaikki neljä?? Ei kyllä oli ootettava otollisempaa aikaa. Lisäksi alkoi olemaan kiire. 100km hyvälläkin autolla veisi aikansa. Niinpä Paavo sanoi:
- Ei kyllä minun ikävä kyllä täytyy luovuttaa. Sinut olisin Mari halunnut kumppaniksi, mutta jos se ei käy. Niin kai minun pitää mennä yksin. Hyvää juhannusta! Tavataan suotuisemmissa merkeissä, Paavo sanoi ja istuutui Mersuunsa, poistuen paikalta.
- Hiih, onnistuihan se. Pelkäsin, jos vaikka suostuisi, Mari sanoi.
- No, entäs nyt sitten? kysäisi Kari kääntäen katseensa Paavon auton
takavaloista Mariin, joka asetteli paikoilleen puutarhatuoleja.
- Jaa-a, olikos sinulla itselläsi suunnitelmia ja minkämoisia?
- Teki mieli aivan heittäytyä tänne sun luo ilman sen kummempia
suunnitelmia, tunnusti Kari lähestyen Maria hymyillen vinkeästi.
- Minulla oli vähän samantapaiset suunnitelmat. Kadota. Viettää juhannusyö aivan kahdestaan.
- Onpa noita juhannuslavoja tullut jo kierreltyäkin tähän ikään…
- Tehdään siis katoamistemppu, mutta meidän pitää toimia nopeasti: Lily
voi ilmestyä hetkenä minä hyvänsä tänne eikä sen jälkeen kysytäkään
meiltä mitään!
- Onko sulla jokin tietty paikka?
- On. Sitä ennen sun auto pitää kätkeä, ettei kukaan löydä sitä tästä.
Sittenhän alkaa auttamatta huhuilu ja etsinnät. Mutta kun kirjoitan
oveen lapun, että oon lähtenyt merta edemmäs kalaan eikä sun autoa näy,
paikalle sattunut tajuaa häipyä.
- Joo, sanoi Kari ja silmäili ympärilleen, mihin kokonaisen auton voisi
piilottaa.
Mari osoitti sankkaa pajupensaikkoa, joka saattaisi hyvinkin nielaista
tavallisen henkilöauton kakistelematta. Sanoista tekoihin. Yhteisvoimin
Mari ja Kari työnsivät auton läpi taipuisien oksistojen, kunnes he
arvelivat sen riittävän. Kömmittyään pensaista esiin he totesivat
maastoutumistempun toimivan täydellisesti.