TUNTURISSA

Elokuunpäivä lähellä kaamosta. Poronkuseman päässä kasvaa musta seinä jonka läpi ei päivä paista. Kuu sentään kumottaa ja hopeoi kaiken.
***
Jo vain, sanoo lapinmies ja erottelee porojaan kahta puolen puuta. Kuksa kourassa Aslak juo pannukahvia. Neljä tuulta humisee päässä ja jäässä on porolla sapuskat.
***
Kaamoksen katveessa roihuaa revontulet, Aslak joihkassee pimeään maisemaan. Sudet ulvoo nälissään ja odottaa kuuta nousevaa.
***
Porot vähissä, eikä suutarin lapsilla ole kenkijä. Hengenheimoleiset hengittää niskaan ja riisuu ihokkaan. Alaston totuus seisoo edessä ja se ei naurata.
***
Tunturin kupeessa on suunta ylös päin. Noustava on, että voi kokea laskuhumalan. Kaiken yyyllä ruska keräilee maalejaaan eikä suuressa taulussa tarvii pieniä pensseleitä!
***
Rakovalkea valaisee umpipimeyttä ja tunturikuvetta kiipeää Aslak kieli poskessa ja pelko persiissä. Sujet ulvoo viimeistä päivää. Allakka nauraa menneitä päiviä! Kaamos kietoo hunnun olevan ympärille ja olematon aamu lymyää illan varjoihin.
***
Poron kopara iskee tulta ja revontuli sytyttää taivaan palamaan.
Aslak valaistuu ja muuttaa suuntaa. Susi vaikenee pakkanen panee pahakseen ja katso, elämä jatkuu parempiin päiviin.