Sivut

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

RUNO

IMPI UMPILAMPI!
Olen Impi Umpilampi,
ujo tyttö Kinnulan,
itsessäni minä koen
miehenpuutteen hankalan,
Mielelläni minä naisin miehen komean,
ilomielin vaimoksi jollekkin rupean.-
-
Olen ollut tyrkyllä
mä missikisoissa,
mutt´ kuvan perusteella
karsittiin jo aivan alussa.
Kaikki kyllä kovin kauneuttani ylistää,
mutt´ missikisoihin en enää aio yrittää.
-
On mulla kyllä avuja
sen teille kuulutan.
Mä uuden mustan uniasun
myöskin omistan.
Ei ole minun säärissäni suonikohjuja,
kun olen harrastanut pitkämatkanjuoksuja.
-
On kaikki naisen suloni
taattua tavaraa,
ei mistään nykymarkkinoilta
laadukkaampaa saa.
Neitsyys on vielä tietysti,tarkasti tallella,
sitä täytyy tyttölapsen aina varjella.
-
On omaisuutta minulla
kun perinnöksi sain,
rahaa ja paljon hopeaa
ne ovat arkussain.
En uskalla mä rahojani pankkiin luovuttaa,
kun pankkiherrat kuitenkin ne sieltä kavaltaa.
-
Mä olen Impi Umpilampi
ja nyt haluan,
että kaikki poikamiehet
kautta Kinnulan.
Äkkiä nyt Bemarin itsellen hankkivat,
ja nopeasti sillä sitten meille ajavat.
-
Ja sitten hellimmästi
ken mua suutelee,
niin tämä tyttö miehen sen
vihille saattelee.
Voi aatelkaa te kaikki mikä onni oottelee,
sitä joka parhaiten kriteerit täyttelee.
Oiva Pennanen

Ei kommentteja: