Sivut

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

KOPRA--15.


-Entäpä kuulustelut? Kuka ne hoitaa? Ja kai niitä puliveikkoja pitää haastatella. Varmasti siellä piireissä on tietoa, Laakso sanoi.
-Minä olen jo kauppiaalta ottanut tiedot talteen. Joudumme huomenna tulemaan uudelleen. Yhdenpäivän aikana ei ehdi käydä kaikkea läpi. Voi olla että toisen teistä pitää jäädä päivystämään Turhalaan. Katsotaan sitten kumpi on innokkaampi lähtemään tänne, Kopra totesi ja poistui konttorin suuntaan.
***
Neljän miehen ja yhden naisen joukko, laitapuolen kulkijoita, heräili ankeaan todellisuuteen vanhan työmaan parakkikopin lattialla. Parakki sijaitsi kaatopaikan lähettyvillä. Kaatopaikan, joka oli pääasiallisin tulon ja ravinnonlähde koko porukalle.
Kauppojen roskikset tuottivat yllin kyllin kaikenlaista tarvittavaa. Ja koneliikkeet ja korjaamot metalliromua, joita keräämällä ja romuliikkeeseen viemällä muutaman markan saivat.
Tenu-Tane, joukon vanhin, nosti ensimmäisenä kaljuuntunutta päätään ja nousi istualleen. Kauan hän siinä odoteli verenkierron sopeutumista pystyasentoon. Nousi sitten jaloilleen ja suunnisti ovelle.
Käytyään parakin kulmalla kevennyksellä Tane alkoi virittää kamiinaan tulta. Eilen oli ollut hyvä päivä kun oli tullut osuuskaupan jätekuorma. Syötävää oli vaikka muille jakaa. Oli viineristä ja pullapitkosta lähtien. Leipää oli kasapäin sekä runsaasti liha ja makkarapakkauksia.
Tane kaatoi muovikanisterista vettä kaatopaikalta löydettyyn kasariin. Ei aikaakaan kun kasari alkoi kohista. Kasarista nouseva höyry kertoen veden kuumenevan. Kohta vesi kiehui iloisesti poristen...
Luuseri-Lempi nousi myös istualleen Kihnu-Topin vierestä. Eivät he aviopari olleet, mutta jo monet kuukaudet yhtä pitäneet. Lempi tönäisi Topia sanoen:
-Topi ala nousta. Mihin sinä sen pullon illalla laitoit? Minä en selviä elämälle ilman huikkaa. Kuulitko sinä...?
Topi avasi silmänsä pöllämystyneenä. Silmät seilasi laidasta toiseen. Viimein saavuttivat todellisuuden ja rauhoittuivat katsomaan Lempiä.
- Täh! mitä sinä meinaat? Minulla mitään pulloa ole. Se tuo Rampe vissiin pani sen tyhjäksi... Rampe hei! Onko sinulla yhtään ainetta? Lempi on puutteessa! Topi kähisi ja kääntyi toiselle kyljelleen.
-...keleen juopot! Kaikki imetään. Niin ollaan kuin ei oltaisi ikänä viinaa nähty. Rampe ainakin on puolensa pitänyt... aina! Lempi kapinoi ja kokeili laittaa sotkuista hiuskuntaloaan poninhännälle.
Tane oli saanut keitoksensa valmiiksi. Hän kaatoi mustaa höyryävää juomaa kolmeen korvattomaan mukiin ja sanoi:.
jat.

Ei kommentteja: